24. marraskuuta 2011

Kolme yötä baaliin on

Olen niin kovin hermostunut, etten kykene keskittymään ranskan harjoituksiini, jotka monsieur Richard minulle antoi huomista tuntiamme varten opiskeltavaksi. Ymmärränhän toki, että ranskan taito on tärkeä osa säätyläisneidin sivistystä, mutta valitettavasti en juuri nyt millään pysty unohtamaan baalivalmisteluja. Minun pitäisi jo pakata pakaasejani, jotta kaikki olisi varmasti valmiina ajoissa. Mutta en myöskään voi tuottaa pettymystä monsieur Richardille, joka on ollut niin tyytyväinen edistymiseeni.

Ranskan opiskeleminen on pitkästä aikaa täyttänyt syksyni. Pietarin-aikoina ranska oli minulle tärkeä kieli, sillä enhän osannut venäjää juuri laisinkaan. Onneksi ranska oli Venäjälläkin suosiossa, jotten joutunut vaipumaan tyystin hiljaisuuteen kodin ulkopuolella. Isäni lähetettyä minut sisarensa luo Suomeen turvaan Pietarin seurapiireiltä, kuten hän asian ilmaisi, ranskan kielen taitoni alkoi hiljalleen vaipua unhoitukseen. Tänä syksynä sain vihdoin mahdollisuuden jatkaa ranskan opintojani, kun monsieur Richard, herrasmies ja tutkimusmatkailija alkujaan Lyonin viehättävästä kaupungista, sattui Tammerforsin liepeille Pohjolan-matkoillaan. Kun lumi viimein peittää maan ja matkaa on helpompi jatkaa reellä, monsieur Richard jatkaa taivaltaan vielä pohjoisemmas. Sitä ennen hän kuitenkin opettaa ranskaa meille muutamille neideille ja parille nuorukaisellekin. Siinä vasta miellyttävä-ääninen mies! Hän puhuu pehmeästi jopa ranskalaiseksi, ja hänen jokaista sanaansa on kaunis kuunnella. Hänen kärsivällisyytensä tuntuu olevan loputon ja päättäväisyytensä määrätöntä, kun hän pyytää meitä yhä vain toistamaan sanoja ja lauseita, joita emme lausu täydellisesti, ja kaiken tämän hän tekee lempeästi opastaen, ei kiivastuen, sättien ja turhautuen, kuten opettajattareni Pietarissa. Salaa toivon, että lumi antaisi odottaa itseään normaalia myöhempään, jotta saisimme nauttia edes viikon tai kaksi pitempään monsieur Richardin ranskan tunneista.

Eilen saimme viimein kirjeen Tukholmasta. Tuo kirje ei tuonut muassaan iloisia uutisia. Rakkaat ystävämme Tukholmasta eivät ole saapumassa joulutanssiaisiin Wiaporiin. Ilmeisesti meri on liian arvaamaton jo tähän aikaan vuodesta tai matkustaminen liian epämukavaa, jotta heidän seurueensa uhmaisi syystalvisia kelejä. Tämä harmittava uutinen sai sydämeni valahtamaan raskaaksi, sillä olin kovasti toivonut tapaavani ystäviäni Tukholmasta.

Eilisiltana kokoonnuimme jälleen paroni von Mannheimin luo tanssimaan tanssimestarimme johdatuksella. Kertasimme baalissa tanssittavia tansseja, ja vaikka kuinka rakastankin tanssimista, en ollut parhaimmillani tai edes suuresti nauttinut tanssimisesta. Tanssiessani tanssimestarimme parina jotain noista lukemattomista solatansseista sain ystävällisesti kuulla huomautettavan huolimattomasta ja laiskasta révérencesta. "Jalka liukuu kiinni hi-taaa-aasti..." Minun pitää yrittää olla tarkempi, vaikka miten olisin suruissani tukholmalaisten puuttumisesta baalista, jos todella aion esiintyä tanssimestarimme kunniaksi tanssiaisissa. Enhän voi pelkkää nuoren naisen ailahtelevaisuuttani antaa sellaista kuvaa, että tanssimestarimme ei olisi osannut iskostaa minuun piiruakaan tanssin jalosta taidosta!

Tukholmalaisten aiheuttamaa harmistusta ei lainkaan lievittänyt nuoren de Savonien kreivin ilmoitus, ettei hänkään kunnioita tanssiaisia läsnäolollaan. Olin odottanut saavani esitellä tämän mielenkiintoisen tuttavuuteni paronittarelle, mutta esittely saakin nyt jäädä toiseen kertaan. Siinä vasta ailahtelevainen nuori herra ollakseen kreivi!

Lisäksi olen jälleen alkanut jännittää, sujuuko kaikki varmasti hyvin ja mitä seurueestamme ajatellaan. On kovin tuskastuttavaa asua näin syrjässä sosieteetista. Ei voi lainkaan tietää, millaiset tuulet rannikkomme seurapiireissä puhaltavat, ja pidetäänkö meitä aivan maalaisina. Pyrin luottamaan yleiseen ystävällisyyteen, hyviin tapoihin ja kultaisen mademoiselle Tirbuckin lämpimiin sanoihin.

16. marraskuuta 2011

Balancé, balancé!

Jo usean viikon ajan on minua vaivannut kiusallinen yskä. Viime yö oli kerrassaan kamala: en saanut yskältäni nukuttua ja koko kehoni on nyt aivan hellänä yskimisestä. Kun tänään viimein tapasin tohtorin, sain kuulla pelkäämäni uutisen. Tämä ei ollut mikään tavallinen syysvilustuminen vaan keuhkoihini oli päässyt tulehdus. Minut määrättiin lepoon ja pitämään itseni lämpöisenä. 

Vaikka voinkin jo paljon paremmin kuin viikko sitten, jolloin vielä vastustelin lääkärin tapaamista, minua silti huolestuttaa. Joulubaaliin on enää puolitoista viikkoa. Mahdanko olla matkustuskunnossa? En kertakaikkiaan voi jättää väliin niin ihania juhlia, joita olemme täällä Tammerforssin kupeessa odottaneet kesästä asti.

Kun päivä pimenee ikkunan takana enkä minä saa rasittaa itseäni vähääkään, ajatukset harhautuvat väistämättäkin baaliin ja huumaavaan tanssiaiskarkeloon. Kidutan itseäni arvuuttelemalla, keitä tuttuja on juhliin saapumassa ja - ennen kaikkea - ketkä herrasmiehet mahtavat suoda minulle tanssin. Nuori kreivi de Savonie valitettavasti on alkanut pyörtää puheitaan osallistumisestaan joulutanssiaisiin, ja olen tästä hyvin harmissani. Matka on toki vaivalloinen tähän aikaan vuodesta, mutta toivoisin silti tapaavani hänet Wiaporissa. Olinhan luvannut esitellä hänet paronittarellekin.

Olen nukahdellut pitkin päivää. Unen rajamailla olen palannut Wiapori Vauxhallin lämpimiin tunnelmiin, kuullut viulut ja huilut soittamassa menuettia ja tukholmalaisten tanssijoiden kuorossa neuvovan tanssikansaa: "Balancé, balancé!" Kunpa voisin palata jälleen ensimmäisiin tanssiaisiini ja tanssia itseni pyörryksiin.

 (Koko näytöllä näkyy paremmin, muutakin kuin pimeyttä.)

5. marraskuuta 2011

Kirjeitä ja tansseja

Oikeastaan minun pitäisi olla jo yöpuulla, mutta tämä rauhaisa, syksyinen yö valvottaa minua. Taivas on niin syvän sininen, niin tumma ja kaunis, että voisin ihailla sitä, kunnes aamu sarastuksellaan rikkoisi tuon kiehtovan sinisyyden. Tavallaan rakastan näitä yöllisiä hetkiä hyvin paljon, tätä hiljaisuutta ja rauhaa. Vain minä, kynttilä ja kirjepaperia.

Niin, minun totisesti pitäisi tälläkin hetkellä kirjoittaa kirjettä. Olen valitettavan pitkään lykännyt vastaustani eräälle nuorelle herralle, joka on hyvä ystäväni, mutta jonka nimen mainitseminen saattaisi aiheuttaa tädissä ja isässä levottomuutta. Toivon mukaan saan kuitenkin nauttia tämän herran kiinnostavasta seurasta joulutanssiaisissa. Lupasin esitellä herra seikkailijan paronittarellekin.

Sain pitkästä aikaa postia rakkaalta veljeltäni Wienistä. Oli ilo kuulla, että hän voi jo paremmin haavoituttuaan lievästi kesäisissä taisteluissa. Hän ennusti tulevansa tänne tädin luokse jouluksi, joten hän lienee jo matkalla tai ainakin tekemässä kiireistä lähtöä. Veljeni lähetti minulle lämpimien terveistensä ohessa kopion herra W. A. Mozartin eriskummallisesta mutta hyvin nerokkaasta Peiliduetosta.

Kyllähän veljeni tietää, etten minä soita viulua kuin kissat karkottaakseni, mutta hän oli ajatellut, että voisin antaa nuotin soittoniekkaystävilleni, ja niinhän minä tein. Serkku Karoliina otti nuotin talteen, ja jokunen päivä sitten sain kutsun tulla teelle. Hän voisi sisarensa kanssa soittaa dueton minulle, jos vain tahtoisin kuulla sen. Tottahan minä haluan sen kuulla! Ihailen herra Mozartia niin suunnattomasti, että nautin ilolla hänen jokaisesta teoksestaan, jonka vain voin kuulla. Niin kummallista kuin se onkin, sydämeni on aina aivan pakahtumaisillaan kuullessani herra Mozartin musiikkia.

Vaikka olen kovin iloinen ja hyvilläni siitä, että Helsingin sosieteetti haluaa meidän opettavan tansseja vielä ennen baalia, olen silti harmissani, sillä tämä mitä luultavammin tarkoittaa sitä, etteivät tukholmalaiset tanssijaystävämme ole saapumassa baaliin, vaikka he niin innoissaan asiasta puhuivatkin kesällä Kristinehovin pihamaalla. En voi salata sydämeni harmistusta, ja olen unissanikin yrittänyt puhua heitä rohkeasti ylittämään meren vielä näin talven kynnyksellä. Olisin vain niin kovin mielelläni tavannut heidät ja tanssinut heidän kanssaan. Onneksi edes muutama uskalikko aikoo osallistua juhliimme, ja olen siitä hyvin, hyvin iloinen.

Minua hieman hermostuttaa ajatus tanssien opettamisesta. Lupasin opettaa englantilaisia, piirissä tanssittavia maalaistansseja, kun tanssimestari itse on vastuussa solatansseista, ellen sitten saa opettaa myös monsieur Feuillet'n Le Pistoletia. Mahtaako tällaista nuorta tyttöä kukaan kuunnella? Etenkään hienot aatelisrouvat tai waruswäen sotilaat? Pakko minun on uskoa itseeni ja yritettävä selviytyä kunnialla, jos haluan joskus vielä olla oikea tanssimestari.

Olen viime aikoina kovasti pohtinut toki solatansseja mutta myös ranskalaisia hovitansseja. Todella hassua, että aateliset tanssivat hoveissa oopperoista suosioon nousseita tansseja! Osaan noista tansseista vain yhden, ja sekin on jo varmasti poistunut muodista, niin kuin näillä tansseilla on tapana. Tuo tanssi oli La Bourrée d'Achille monsieur Lullyn oopperasta Achilleus ja Polyxene. Nyt olen iskenyt silmäni erääseen sarabandeen, joka samaisen herran sävellys Molièren näytelmässä Porvari aatelismiehenä. Mutta saatuani käsiin notaation, olen ajoittain vaipunut epätoivon alhoon, sillä siitä on pitkä aika, kun viimeksi luin Feuillet'n tanssinotaatiota ja olen jo unohtanut melkein kaiken. Mutta aion minä tämän vielä oppia.

Sarabande pour une femme, viimeinen sivu



 Huomenna kokoonnumme jälleen paronittaren ompelukammariin. Ystävättäreni neiti Rosenqvistkin saapuu vieraakseni huomenissa osallistuakseen ompelupäiväämme. Hänen chemise à la reinensä on kuuleman mukaan lähes valmis. Alle tarvitaan vain sopiva alusmekko. Minä puolestani yritän viimein saada aloitettua viime kerralla leikkaamamme viitan ompelemisen.

On ehkä aika panna viimeinkin maaten ja käpertyä vällyjen väliin. Aamulla on vielä paljon tehtävää, ennen kuin lähden kaupunkiin Elenaa vastaan. Ompelukorinikin lienee levällään kamarini nurkassa, sisältönsä teillä tietymättömillä.

25. lokakuuta 2011

Kääntöröijy villaa ja pellavaa

Paronitar von Mannheimin kätösistä. 

Vietin syksyisen torstaipäivän paronittaren luona. Minä pyörin korsetissani ja alusmekossani paronittaren napsiessa minusta mittoja ja piirtäessä kuumeisesti kaavoja. Istuin ompeluhuoneessa peilipöydän ääressä ja katselin tuota minulle varsin vierasta toimitusta sivusta. Tunsin itseni niin avuttomaksi siinä nököttäessäni ja ihmetellessäni, kun paronitar tottuneesti siirsi mittani paperille ja ryhtyi työhön.

Röijyn toinen puoli on mustaa pellavaa (käy vaikkapa maalaisesta surupuvusta) ja toinen puoli helmenharmaata, kauniille kuviolle kudottua, pehmeää villaa. Edessä on hakaskiinnitys. Villapuolelle haaveilen vaaleansinisistä rusettinauhoista koristeeksi.

Röijy lähtee seurakseni Wiaporin joulumarkkinoille siniharmaan villahameeni kera pitämään minut suojassa talven kylmältä ja viimalta.

Yllätettiin kesken tanssin. Piirrustanut: Paroni von Mannheim

16. lokakuuta 2011

Epäilyksiä

Synkkä varjo on noussut varjostamaan iloista intoa, jolla joulubaalia odotan. Olen alkanut epäillä, olemmeko me tammerforssilaiset varmasti niin tervetulleita kuin meidän annetaan olettaa. Minua tällainen ajatus surettaa syvästi, sillä Wiaporin tuulet ovat marraskuussa riittävän jäätäviä ilman ihmisten kätkettyjä viileyksiäkin. Ja onhan joulubaalin nimenomainen tarkoitus tuoda ihmiset yhteen hyvillä mielin vastaanottamaan joulun aika ja laskeutumaan joulurauhaan.

Tarjouduimme opettamaan herrasväelle muutamia uusia, englantilaisia tansseja, mikäli se herrasväelle vain sopii. Keskustelemme tanssimestarin kanssa tiistaina siitä, mitä tansseja tahtoisimme tanssia ja opettaa joulutanssiaisissa. Minua hieman jännittää, ja toivon, etten luultavasti tanssimestarin parina tulisi tehneeksi suuria virheitä kaiken kansan tai etenkään tukholmalaisten tanssijoiden edessä. Toivoisin myös, että tansseistamme pidettäisiin ja että ne toisivat ihmisille iloisen mielen. Onko mitään riemukkaampaa kuin tanssia hymyilevien ja nauravien ihmisten kanssa, katsoa, miten silkki pyörteilee ja aaltoilee ympärillä, ja pitää hauskaa suurella joukolla?

Muusikkommekin ovat innoissaan tilaisuudesta soittaa tanssiaisissa. He kokoavat jo ohjelmistoa ja harjoittelevat kovasti. Heidän uudet vaatteensakin ovat hyvässä vaiheessa, ja jaksan vain ihastella, miten sieviä pukuja heille tuleekaan! Tämä on heidän ensimmäinen virallinen tanssiaisesiintymisensä, ja se toki nostattaa hieman huolta, mutta en näe mitään syytä, miksei Muskotti esiintyisi vain edukseen ja ilahduttaisi kaikkia tanssiaisvieraita.

Tänään jälleen kokoonnuimme paronittaren ompelukamariin - ja taisimme vahingossa valloittaa salonginkin lattian kankaita työstäessämme. Muskottilaisten vaatteet edistyivät jälleen melkoista vauhtia, kun osaavia käsipareja oli niin monta työn touhussa. Minusta ei valitettavasti tälläkään kertaa ollut varsinaista apua, sillä tartuin vain kerran saksiin leikatakseni tukikappaleita naisten alusmekkojen olkiin. Kaikki se hulina ja hyörinä saivat minut pysyttelemään mieluummin poissa jaloista ja keskustelemaan niitä näitä milloin kenenkin kanssa. Minun ompelukseni eivät myöskään edistyneet, mutta saimme Fredrika-mamsellin kanssa leikattua minulle viittakankaat.

Torstaina sain kutsun tulla paronittaren luo jälleen ompelemaan. Kyseessä on minun röijyni, jonka tulisi olla valmis jo kahden viikon kuluttua. Koko kovan onnen pukinetta ei ole edes aloitettu. Minulla on siihen kyllä mitä sievin kangas, helmenharmaata villaa. Minun täytyisi nyt vain saada käsiini hakasia, joilla röijyni voisi sulkea. Onneksi saan paronittarelta apua, sillä yksin en olisi tästä selvinnyt. Mutta samalla minusta tuntuu pahalta ottaa vastaan paronittaren apu, sillä olen kovin huolissani nuoren paronittaren jaksamisesta. Hän on kovin ystävällinen ja aina niin avulias, mutta pelkään, että hän sydämellisyydessään kuluttaa voimavaransa loppuun eikä ymmärrä levätä tarpeeksi. Kunpa vain keksisin, miten minä voisin puolestani auttaa häntä.

Vanteiden uhri

Alan olla huolissani. Olen viime aikoina nukkunut hyvin rauhattomasti ja levottomasti. Olen puhunut ja valittanut unissani, joskus jopa kävellyt. Kaksi viikkoa sitten ystävättäreni Eva oli herännyt kolinaan, noussut sängystään ja tullut katsomaan, mitä tapahtui. Minä olin haparoinut ympäriinsä, ja hän oli tiedustellut, mitä oikein etsin. Olin vastannut etsiväni pitsireunaisia tyynyliinoja. Evan mielestä olin ollut erittäin aavemainen näky. Hän oli hetken katsellut touhujani ja sitten varovasti ehdottanut, että etsisin tyynyliinoja aamulla. Olin palannut vuoteeseeni istumaan ja hetken mietittyäni todennut: "Ajattelin vain, ettei kukaan alkaisi itkeä." Tämän jälkeen olin vaipunut pitkälleni ja jatkanut uniani aamuun.

Viime yönä heräsin kesken unen kauhuissani. Vaikersin istuallani vuoteella ja yritin huitoa jotain ympäriltäni. Muistan parahtaneeni anteeksi, sillä unessa olin jälleen Pietarissa ja jostain vieraasta syystä Venäjän hovissa. Yhtäkkiä kaikki peittyi punaiseen silkkivuoreen, joka liikkui minua kohti. Näin vanteiden piirtyvän puvun läpi sitä mukaa, kun se tuli lähemmäs. Joku, eikä kuka tahansa joku, vaan keisarinna itse, yritti istua päälleni, ja tunsin tukehtuvani puvun alle. Yritin siirtyä pois alta, mutta en päässyt enää jaloilleni enkä pystynyt heittäytymään turvaan. Keisarinnan vihaiset sanat kimpoilivat korvilleni, olin hädissäni ja peloissani, rukoilin anteeksiantoa, jos olin istunut keisarinnan paikalle.

Tunsin, miten olkapäähäni tartuttiin päättäväisesti, ja tiesin, että keisarinna aikoi paiskata minut maahan, minut, mitättömyyden. Parahdin anteeksi ja samassa säpsähdin hereille. Isoäiti Nordback piti kiinni olkapäästäni ja rauhoitteli minua. Hän sanoi, etten ollut millään herätä ja että olin vain vaikertanut hädissäni. Voi, miksi minä saan tällaisia yöllisiä kohtauksia? Ja miksi Pietari palasi uniini nyt? Enhän voi edes sanoa varsinaisesti viihtyneeni siellä. Totta puhuen minua alkaa jo hieman pelottaa.

14. lokakuuta 2011

Arvokas opetus

Olen koko iltapäivän ja illan pohdiskellut hyvää ja pahaa, ihmislajin julmuutta ja sitä, miten saatoin sortua niin ilkeisiin tekoihin. Olen käynyt vakavaa keskustelua itseni kanssa ja samalla pyrkinyt pitäytymään tasapainossa ja vältellä kohtuutonta itseni soimaamista, vaikka mitään minulla ei olekaan sanoa puolustuksekseni. Tiesinhän minä aina tekeväni väärin, mutten ymmärtänyt, miten väärin ja julmasti minä tein tätä toista ihmistä kohtaan. Käytökseni on ollut hyvin kaukana sivistyneestä.

Onnekseni esiliinani räväytti silmäni auki kertaheitolla! Oloni oli kuin pikkutyttönä Pietarissa kiukkuisen kotiopettajattaren palavien silmien alla. Olen nolostunut ja häpeissäni - ja minulla on syytäkin. Tästä eteenpäin lupaan vahtia itseäni paremmin, sillä en tahdo enää koskaan sortua tällaisiin silmittömyyksiin. Miten kamala ihminen minusta olikaan huomaamattani sukeutunut! Vaikka tahtoisin korjata menneitä, en voi kuin keskittyä tulevaan ja hillitä itseni vastaisuudessa paremmin. Joskin olen varma, että tässä suhteessa vaikeuksia ei tule, sillä muistan aivan varmasti mamselli Sandin hyytävän äänensävyn aina, ennen kuin edes harkitsen menettäväni malttini tai avaan suuni päästääkseni sieltä harkitsemattomia sanoja.

10. lokakuuta 2011

Kadonnut hame

Heräsin aamuyön tunteina hätkähtäen. Näin kauhistuttavan nolostuttavaa unta joulubaalista. Onneksi se kaikki oli vain unta.

Olimme Fredrika-mamsellin kanssa juuri saapuneet lumiseen Wiaporiin ja odotimme joulun avausta ja markkinoita alkavaksi. Kiireessä yritimme valmistautua mahdollisimman nopeasti. Olin auttamassa Fredrika-mamsellin myyntipöydän pystyttämisessä, kun aina yhtä suorasukainen esiliinani tokaisi: "Missä sinun hameesi on? Et kai noin aio tarjeta pakkasessa." Silloin havahduin kesken kankaiden ja korujen asettelemisen siihen hyytävään tosiseikkaan, että minulla ei ollut ylläni kuin valkea alushame. Uusi, kaunis villahameeni oli kadonnut! Yritin häpeäni keskellä kumartua pöydän suojiin ja penkoa matkatavaroitani siinä toivossa, että hame löytyisi äkkiä, ennen kuin kukaan muu huomaisi säädyttömän pukeutumiseni. Hätä kouristi rintaani, kun vilaustakaan siniharmaasta hameestani ei näkynyt. Hätäännyin toden teolla ja ilmoitin Fredrika-mamsellille lähteväni heti pois ihmisten silmistä, jos vain saisin lainaan edes jotain, mitä kietoa vyötäisilleni peitoksi. Vilkuilin koko ajan ympärilleni erään herran varalle ja toivoin, ettei hän olisi vielä saapunut seurueineen markkinapaikalle näkemään häpeällisen ahdinkoni. Valitettavasti näin tuttuja hahmoja nousemassa mäkeä. Parahdin Fredrika-mamsellille, että tämä piilottaisi minut, en kestäisi tätä häpeää.

Mutta Fredrika pysyi itselleen uskollisesti rauhallisena, naurahti hieman jotain nuorten tyttöjen hupsutteluista ja kääntyi viereistä myyntikojua pystyttävän rouvan puoleen. "Tässähän on oikein hyvää hamekangasta. Enää tarvitaan lankaa. Eihän tässä ole mitään hätää", Fredrika hymähti ja alkoi hieroa kauppoja tuntemattoman naisen kanssa. Nainen vilkuili minua epäileväisesti, kun kurkistin varovasti Fredrikan pöydän alta kauhtuneeseen rekivilttiin kääriytyneenä nähdäkseni, millaisen kankaan Fredrika oli hameekseni löytänyt. Se oli kauhistuttavan ruma! Jos en olisi ollut niin epätoivoisessa tilanteessa, olisin ehdottomasti kieltäytynyt. "Tässä on hyvin aikaa saada sinulle vielä jotain yllesi iltaa varten", Fredrika totesi napakasti nähdessään ilmeeni ja samassa tajusin, ettei minulla ollut tanssiaispukuanikaan mukana.

Häpeä ja pettymys olivat suunnattomat: esiintyisin joulumarkkinoilla rähjäisen näköisessä, hätäisesti ommellussa hameessa ja saapuisin joulutanssiaisiin pukeutuneena kuin rääsyläinen. Minä, vapaaherra Nordbackin tytär! En totisesti tekisi vaikutusta yhteenkään herrasmieheen, en etenkään minulle mieluisimpaan. Yritin tähytä, jos paronitar von Mannheimia olisi näkynyt torilla, mutta turhaan. Olin jo ehtinyt toivoa, että olisin voinut löytää jotain säällisempää puettavaa hänen matka-arkustaan. Näköjään ainoaksi vaihtoehdokseni jäi kiltisti maksaa tuo järkyttävä hamekangas ja se ylläni yrittää esiintyä tanssiaisissa mahdollisimman arvokkaasti. Torillahan minua ei erottaisi tavallisesta työläislikasta, mutta tanssiaisissa... Suunnittelin jo tanssiaisissakin soluttautuvani jotenkin palvelusväen sekaan, mutta arvasin, että minut tunnistettaisiin kuitenkin, ja tilanne olisi vielä selittämättömämpi kuin kadonnut tanssiaispuku ja säänpieksemä hameviritelmä ylläni.

Onneksi heräsin tuosta kamalasta painajaisesta. Nyt aion tarkistaa ainakin kaksi kertaa matkatavarani, ennen kuin suostun nousemaan paronin vaunuihin marraskuussa matkallemme joulubaaliin. Ja aion ehdottomasti saada tuon kummitelleen villahameen valmiiksi hyvissä ajoin ennen markkinoita ja baalia!

Vaatteita Muskotille

Kokoonnuimme tänään paronin ja paronittaren luo ompelemaan musikanteillemme uusia vaatteita. Aikaisemmin viikolla toimin paronittaren kirjurina, kun hän mittasi soittoniekkamme, ja torstaina Fredrika-mamsellin ja Karoliina-serkun kanssa suuntasimme kangaspuotiin ostoksille. Kahdessa tunnissa saimme valittua tarvitsemamme kankaat ja olimme valmiit sunnuntaista ompelu-urakkaa varten.

Muskotin musikanttien asuista tulee todella kauniit. Saimme valmiiksi jo kolme hametta ja yhdet housut. Ensimmäistä kertaa näin herrankin ompelevan, mutta niin vain istui luutistimme keskittyneesti ompelemaan nappeja housuihinsa! Kieltämättä komeat housuthan niistä tuli.

Muiden puuhatessa ompelusten parissa minä keskityin kirjoittamaan muistiinpanoja tanssiharjoituksistamme. Kopioin monsieur Pierreltä saamiani tanssikuvauksia, selasin ja järjestelin nuotteja sekä tutustuin itse pariin uuteen tanssiin. Minusta olisi oikein hauskaa opettaa musketööreille joulubaalissa hilpeä Le Pistolet -niminen solatanssim, jossa vuoroin ladataan ase ja ammutaan. Aavistelen, että muuten tansseista piittaamattomat sotilaatkin saattaisivat innostua tanssin pyörteisiin.

Ensi viikonloppuna jatkamme jälleen ompelusurakkamme parissa. Tuolloin ajattelin ottaa ehkä omankin viittakankaani mukaan ja pyytää, jos Fredrika-mamselli ehtisi auttaa minua leikkaamisessa kaiken sen kiireen keskellä. Kun saisin kankaan leikattua, voisin huolettomin mielin ryhtyä auttamaan muskottilaisten vaatettamisessa.

3. lokakuuta 2011

Musikantteja joulubaaliin

Joulubaali sen kuin lähestyy, ja odottavainen jännitys lepattaa jo vatsassa! Aion edelleen lainata Fredrikan vaaleansinistä silkkipukua tanssiaispuvukseni, mutta päivän markkinoille olen suunnitellut lämpimämpää asua, joka pitäisi minut suojassa Wiaporin raaoilta talvituulilta.

Mitään en niin kovasti odotakaan kuin illan tanssiaisia! Pitkästä aikaa pääsen tanssilattialle hymyilevien ihmisten seuraan. Viikottaiset tanssiharjoitukset monsieur de Champneyn opissa paronin ja paronittaren luona ovat olleet oikein hyvä tapa pitää tanssinjanoni kurissa ja samalla rakastua yhä syvemmin uusiin, jännittäviin tansseihin.

Viime torstain käytin kopioimalla tanssikappaleiden nuotteja soittajillemme. Saimme houkuteltua heidätkin lähtemään joulubaaliin soittimet muassaan, ja tämän kunniaksi ajattelin lahjoittaa heille muutaman tanssin nuotit, jotta he voivat soittaa iloksemme myös baalissa. Nyt meillä on paronittaren, Fredrika-mamsellin ja serkku Karoliinan kanssa edessämme melkoiset talkoot, jotta saamme koko seurueelle, myös miehille, soveliasta päällepantavaa. Meidän pitäisikin lähiaikoina kokoontua yhteen, jotta pääsisimme käsiksi urakkaamme.

Ajattelin myös kirjoittaa Tukholmaan, josko he ystävällisesti voisivat lähettää meille heidän tanssinuottejaan ja kertoa matkasuunnitelmistaan. Tahtoisimme piakkoin tietää, kuinka suuri seurue heitä on lahden yli saapumassa joulunavajaisia kanssamme juhlistamaan.

2. lokakuuta 2011

Talvinen villahame

Koska syksy on taas kovasti tekemässä tuloaan ja ulkona käy jo hyinen viima, ovatpa tienvarren heinätkin aamuisin riitteisinä huojuneet, kävin kangaspuodissa ostoksilla talven varalle. Monenlaisia villakankaita tunnustelleena päädyin viimein tummanharmaaseen kevyesti sinisellä raidoitettuun, melko ohueen villakankaaseen. Ostin sen hamekankaaksi. Viittakankaaksi ostin paksumpaa, tummansinistä villakangasta, johon en ole vielä löytänyt sopivaa vuorikangasta.

Hamekangas

Ryhdyin tänään toimeen ja leikkasin kankaan. Ompelin sivusaumat ja epäilen, että jätin jälleen liian pienet taskuviillot. Vaikka ajattelin tänään pääseväni pidemmälle, jouduin kuitenkin jättämään hameen tähän vaiheeseen. En ollut lainkaan innostunut vyötärön rypyttämisestä, joten päätin olla kiusaamatta itseäni tänään.

Kyllä tästä vielä joskus hame tulee...

Huomenna minun on ennen tanssiharjoituksia käytävä ostamassa nauhaa vyötärölle solmimiseen. Vaikka syksy onkin kaunista aikaa, minua ei millään huvittaisi tarpoa yhtään ylimääräistä kaupungissa.

13. lokakuuta

Eihän tämäkään hame mutkitta valmistunut! Jätettyäni työni lepäämään oli sen kimppuun käynyt yksi innokas käsipari keskellä yötä unettomuuttaan purkamaan. Niinhän siinä kävi, että isoäiti oli vyötärön laskostanut ja ommellut koko hameen loppuun. Valitettavasti laskostus oli tehty väärin, ja se oli pakko purkaa. Tänään viimein yhteistyönä saimme hameen valmiiksi. Helmaa tarvitsee vielä hieman silittää, mutta käytettäväksi hame on valmis.

Olen varsin tyytyväinen talvihameeseeni, vaikka monia asioita olisi voinut tehdä toisin. Hame on kuitenkin hyvin lämmin, vaikka onkin ohutta villaa. Myöskään helma ei ole liian pitkä - ei ainakaan lyhyen kokeilemisen mukaan. Eikä viimeistä vähäisempänä, hameeni on hyvin sievä.

6. syyskuuta 2011

Kutsu joulubaaliin

Viime torstaina palattuani paronin ja paronittaren luota odotti minua pöydällä kutsu Wiaporin kuuluun joulubaaliin! Olen kuullut niin paljon Wiaporin joulutanssiaisista mamselli Sandilta ja paronittarelta, että tuskin maltan odottaa. Suurimman mielenkuohun nostattaa kuitenkin tieto tukholmalaisten ystäviemme saapumisesta meren yli. Yhdessä saamme avata joulun ajan, käyskennellä markkinoilla ja iltapimeässä tanssia kynttilöiden valossa.

Odotan loppuviikosta luokseni ystävätärtäni Viaporista. Yhdessä aiomme kierrellä pukukangasostoksilla ennen paronittaren lauantaista ompelusalonkia. Minulla olisi niin paljon tehtävää, etten tiedä, mistä aloittaisin. Neiti Rosenqvistille olemme kuitenkin jo suunnitelleet itsensä Marie-Antoinetten skandalöösiä aiheuttaneen chemise à la Reine -puvun. Olen silti jokseenkin epävarma sen soveliaisuudesta joulutanssiaisiin, mutta toisaalta tiedän neiti Rosenqvistin pitkän ja solakan varren sekä ennen kaikkea kapean uuman olevan hyvin edukseen tuossa kevyessä, vaaleassa puvussa.

1. syyskuuta 2011

Syysilta tanssin ja kirjallisuuden parissa

Syksyn tuulet ovat alkaneet puhaltaa kurjia sateitaan kauniin kesämme harteille. Niin myös tänään, kun nousin umpivaunuihin matkatakseni paronittaren luo tanssitunnille. Ajurimmekaan ei ollut kovin mielissään päähänpistostani suunnata paroniparin luo vieraisille juuri hyytävän sadekuuron aikaan. Papa, joka on ollut nyt vierailulla tante Katarinan luona täällä maaseudulla, olisi hänkin mieluummin nähnyt minun jäävän kotiin tädin luo. Olenhan potenut pientä kesävilustumistani, joka kaatoi minut vuoteen omaksi pariksi päiväksi saatuani aavistuksen kylmää Tavastehusin-matkallani.

Juurikin noustessani vaunuista ja astellessani pihamaalla tihkusateessa herra paroni käveli pihamaan poikki, tervehti minua sydämellisesti ja johdatti sisään. Paronitar ei valitettavasti ollut kotona vaan asioilla kaupungissa - Luoja paratkoon, millaisella säällä! Olin hieman pettynyt, etten tavannut paronitarta salongistaan, sillä meillä olisi ollut hyvin paljon keskusteltavaa, ja olisin mielelläni tahtonut esitellä paronittarelle uuden romaanin, jonka ostin juuri maanantaina vieraillessani kaupungissa kirjapuodissa.

Siirryimme paronin kanssa salongista alakerran tanssisaliin valmistaaksemme salin tanssituntiamme varten ja vastaanottaaksemme ystävämme. He saapuivatkin kukin ajallaan, sateen vihmomina. Tervehdysten ja pikaisten kuulumisten jälkeen oli viimein aika aloittaa tanssi. Aina niin makealle perso ja vankkumaton suklaan ystävä herra paroni oli tuonut virkistykseksemme saliin tarjoiluastiallisen suklaakonvehteja, joita nautimme tanssin lomassa.

Yhteisen tanssin päätteeksi siirryime takaisin yläkerran salonkiin, jossa meille tarjoiltiin baakelsia sekä ruisnappeja leipäjuustolla ja puolukkasoseella. Herrojen innostuttua puhumaan sotaväen varusteista käskytimme heidät poistumaan salongista, jotta saatoimme paronittaren ja neiti Julia Bergin kanssa perehtyä kirjallisuuteen. He ihastuivat tyystin hankkimaani romaaniin ja lupasin lainata sen paronittarelle ensi kädessä, kunhan itse olisin saanut kirjan luetuksi. Vastaavasti paronitar tarjoutui lainaamaan minulle mitä hengästyttävämpiä niteitä hänen kirjahyllystään, joka on varsinainen aarreaitta tällaiselle kirjojen ystävälle. Samoin myös neiti Berg tutustui paronittaren kirjahyllyn sisältöön, ja he jo sopivatkin kirjojen lainaamisesta toisilleen. Epäilenpä, että aloittelevia askeleitaan ottava sosieteemme kokoontuu vastaisuudessa myös naisväen kirjallisuussalonkien merkeissä.

Olen myös kovin iloinen, että viikon kuluttua on paronitar kutsunut meidät luokseen käsitöiden merkeissä. Nuori paronitar on niin kovin taitava, että on ilo tehdä käsitöitä hänen seurassaan. Paronitar lupasi auttaa minuakin uuden korsetin alkuun. Valitettavasti nykyiseni on jo päässyt vinoutumaan kovassa käytössä. Samoin syksyiltojen puhteina taitaa olla uusi chemise, alushame, panierit sekä taskut. Toisaalta tarvitsisin uuden tanssiaispuvunkin, mutta en usko, että aika kuitenkaan riittää, jotta se olisi valmis joulubaaliin mennessä. Lisäksi talven viimat huolettavat minua jo siinä määrin, ettei uusi viittakaan lienisi pahitteeksi. Niin paljon tehtävää, niin vähän aikaa!

Nyt minun on kuitenkin keskityttävä pakkaamaan matka-arkkuani, sillä huomenna suuntaamme pienen seurueemme voimin kohti Karlebyn viehättävää merenrantakaupunkia, jonne meidät on kutsuttu rovastin vieraiksi juhlistamaan seurakunnan pyöreitä juhlavuosia. Tante Johannalla on suhteita paikalliseen seurakuntaan - onhan hän niiltä main kotoisin ja ilmeisen läheisissä väleissä pappilan väen kanssa. Yövymme Soldatskärissä meren rannalla. Oi, miten ihanaa päästä haistelemaan syksyisen meren tuoksuja! Kirkonmäellä järjestetään kuuleman mukaan markkinatkin, jonne saattaa tulla kauppiaita myös meren takaa. Mikä oiva tilaisuus tehdä hieman ostoksia syysiltoja lämmittämään!

29. heinäkuuta 2011

Suklaajuoma

La Belle Chocolatière
Jean-Étienne Liotard, 1743-45.
3-4 kupilliseen suklaajuomaa tarvitaan: 


1 levy tummaa taloussuklaata
5 dl vettä
1 munankeltuainen
vaniljaa
kanelia


Laita vesi lämpiämään kattilaan, lisää suklaa paloina. Sekoita ja anna kiehahtaa. Suklaan tulee sulaa täysin. Erottele muna ja vatkaa keltuainen rikki ennen kattilaan lisäämistä. Lisää vaniljaa ja kanelia oman maun mukaan. Kuumenna, mutta älä anna kiehua enää keltuaisen lisäämisen jälkeen. Tarjoile lämpimänä pienistä kupeista. 

Tämä Ludvig XV:n keittiömestarin Keittotaidon kannettavasta käsikirjasta sovellettu suklaajuoman ohje poikkeaa melko paljon nykyisin juomastamme maitokaakaosta. Maitoa ei juomassa ole, mutta munankeltuainen sen sijaan saattaa yllättää. Maku on suklaisempi, ja juoma on sen verran ytyä tavaraa, että pienempikin kuppi riittää juojaa kohden.


Kardemummainen piimäkakku

5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl ruokasoodaa
3 dl piimää
1 dl voita sulatettuna

Mausteeksi:
1 tl kardemummaa
1 tl kanelia
1 tl neilikkaa
1 dl rusinoita

Sekoita kuivat aineet: jauhot, sokeri, ruokasooda, mausteet ja rusinat. Lisää piimä ja sulatettu voi. Sekoita huolellisesti tasaiseksi taikinaksi. Maista ja lisää mausteita oman maun mukaan. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan.
Kakku paistetaan 200-175-asteisessa uunissa. Lämpö saa olla aluksi 200 astetta, mutta lasketaan loppua kohti 175 asteeseen. Paistoaika n. 50-60 minuuttia.

Tätä reseptiä kokeiltiin Kartanon suvipäiviä varten, ja kakku osoittautui helpoksi ja nopeaksi tehdä. Paistaminen oli ainoa, johon tuhraantui aikaa, mutta toisaalta samalla, kun kakku oli uunissa, aikaa jäi seuraavien leipomusten valmistelemiseen.

Kesäinen arkipuku

Kesän alussa olimme Fredrika-rouvan kanssa Tukholmassa tapaamassa sikäläisiä ystäviämme. Vauxhallin, oopperan ja pique-niquen ohella meille jäi hieman aikaa kierrellä kaupungilla ja ihailla kaunista pääkaupunkia sekä toki tehdä myös ostoksia. Fredrika-rouva johdatti minut luottokankurinsa putiikkiin ja painotti, että vaikka putiikki saattoi näyttää hieman nuhruiselta, hinnan ja laadun suhde oli kohdallaan. Astuessani liikkeeseen mielessäni kyllä kävi, että tilassa oli aistittavissa ankeaa varastomaisuutta, mutta kuten Fredrika-rouva oli luvannut, valikoima oli laaja ja sai pään suorastaan humisemaan pukuhaaveista.

Valinnanvaikeuden ylitettyäni sain ostettua kankaat kesäiseen arkipukuun. Kukkakuosillisesta puuvillasta tehtäisiin jakku, vaaleanpuna-valkoraidallisesta puuvillasta hame.

Ljungbergin printtikangas 1700-luvun mallin mukaan

Raakasuunnitelmia hotellihuoneessa

Kimonojakku - muodin tuulahduksia Tukholmasta

Pistäytyessämme vielä sunnuntaiaamuna Kristinehovin kartanolla hyvästelemässä ystäviämme, näimme kauniin, varsin yksinkertaisen kimonojakun rouvan yllä. Fredrika-rouva käski minun painaa mieleeni tuo malli, sillä sellainen tulisi pukuni yläosasta. Totisesti saimme osamme Tukholman muodin tuulahduksista!

Niin minä seisoinkin jo paronittaren salongissa Fredrika-rouvan mitattavana paronittaren kirjatessa mittoja muistiin. Hetken aikaa Fredrikan pohdiskeltua ja leikattua kangasta, ylleni jo sovitettiin jakun kappaleita, joihin neulattiin laskoksia.


Etulaskokset, joita minun piti varjella kunniallani.

"Tästä laskoksesta älä luovu edes kunniastasi!" kävi kipakka käsky mamselli Fredrikalta. "Jos tämä laskos ei ole tässä seuraavalla kerralla, niin tiedät, miksi katson sinua sillä silmällä: olet menettänyt sekä laskoksen että kunniasi." Näiden sanojen saattelemana tuleva kimonomallinen jakkuni taiteltiin huolella koriini kotimatkaa varten.

Päätin saada puvun valmiiksi Kartanon suvipäivää varten, jotta voisin olla paronin ja paronittaren apuna kestitsemässä vieraita uudessa puvussani. Ajan huvettua oletettua nopeammin paronitar ojensi auttavan kätensä sydämellisyyttään ja auttoi puvun loppuun ompelemalla pahan ilman laskokset, jotka eivät olleet millään ensin asettua kohdilleen. Saankin täysin kiittää paronittaren kultaista luonnetta ja suurta sydäntä puvun valmistumisesta ajoissa.

Kesäpuku puun alla (c) Paroni

29. kesäkuuta 2011

Voi, miten paronitar saikaan minut hermostumaan ottamalla puheeksi joulubaalin! Tukholmalaiset ystävämme ottivat lämpimästi vastaan esittämämme kutsun joulutanssiaisiin, ja nyt odotamme heidän tapaamistaan toivoen joulun ajan pian saapuvan. Tanssiaisia rakastavan nuoren neidon sydämeni ehti jo pyrähtää lentoon ja kaarrella malttamattomasta onnesta, kunnes todellisuus tavoitti innosta kiihtyneen mieleni: kaapistani ei löydy niin yhtä ainokaista tanssiaispukua, joka sopisi Wiaporin joulubaaliin. Olihan niin, että en Pietarissa saanut osallistua seuraelämään niin mittavissa määrin, että olisin päässyt joulutanssiaisiin. Isä kun varjeli rauhallista joulua yhtä päättäväisesti kuin minua seurapiirien humulta. Nämä perheen ja suvun kesken vietetyt joulut ovat luoneet vaatekaappiini suuren loven, joka ennen joulua on paikattava.

Koska kesä on juuri kukkeimmillaan ja säät kauniita, en voinut kuitenkaan murehtia joulutanssiaisia edeltä käsin. Päätin tuulettaa käsityöarkkuuni kertyneitä kankaita ja pestä ne, joita tulen piakkoin tarvitsemaan. Tukholman-matkallani ostamani kankaista olen suunnitellut kesäistä arkipukua, ja Fredrika-rouva lupasi auttaa minua.

19. kesäkuuta 2011

Kreivi Anckarbjelkenin vieraana

Voi hyvä tavaton, palasin juuri elämäni kurjimmista juhlista! Kreivi Anckarbjelkenin Washington Assembly oli liian pitkine konsertteineen sangen puuduttava koettelemus, vaikka rakastankin suuresti musiikkia ja konsertteja. Ohjelmisto oli valitettavasti valikoitu tyystin löysällä seulalla, sillä ainakin kolmanneksen lyhyempänä konsertti olisi ollut vielä piristävä ja nautittava kokemus.

Mitä illan isäntäpariin tulee, en tahtoisi lausua pahaa sanaa niinkin korkea-arvoisista henkilöistä kuin kreivi Anckarbjelken sekä serkkunsa kreivitär af Dunkelflykt, mutta en ole kuunaan tavannut niin ailahtelevaista ja pröystäileväistä väkeä. He olivat niin teennäisiä, asemallaan tärkeileviä ja omaa ääntään rakastavia ihmisiä, joilla ei korkeasta asemastaan ja ainakin pinnallisesti laajasta sivistyksestään huolimatta ollut kykyä pienimpäänkään järjestelmällisyyteen tahi käytännöllisyyteen.

Ja kreivi Anckarbjelkenin käsitys tanssiaisista! Hän oli tuottanut vaivalloisen matkan takaa Amerikasta ranskalaisen tanssimestarin rouvineen johtamaan tanssia - jo sinänsään pöyhkeilevä ele - mutta kun viimein pääsimme tanssilattialle, tanssiaiset keskeytettiin vain kolmannestunnin tanssimisen jälkeen. Miten tahditonta! En tiedä, oliko kyse kreivin kärsimättömyydestä, tanssitaidottomuudesta vai yleisestä ailahtelevaisuudesta, mutta minua tällainen ikävä yllätys harmistutti kovasti. Seurueemme oli matkannut pitkän matkan maaseudulta juuri suurten tanssiaisten vuoksi, päästäksemme viihtymään tanssien pyörteissä.

Jouduin myös todistamaan nuorta ajattelemattomuutta. Olimme nuoren paronittaren kanssa aivan liian tohkeissamme tanssiaisista pukeutuessamme ja tuossa innostuksen punan sävyttämässä hetkessä paronitar tuli kiristäneeksi korsettini hyvin tiukalle. En huomannut ensin mitään, sillä olin itsekin innoissani tilaisuudesta päästä Valkoisen Salin tanssiaisiin, mutta illan edetessä ja konsertin madellessa eteenpäin aloin kärsiä voimakkaista ja vihlovista rintakivuista, kuin raaka murhamies olisi viiltänyt rintani ja kylkeni auki veitsellään, ja tukalista hengitysvaikeuksista, jotka saivat minut haukkomaan henkeäni kuin kala. Fredrika-rouva vinkkasi paronittaren mukaani löysentämään nyöritystä, ja aina niin ihailtavan käytännöllisen ja rauhallisen rouva Sandin katseessa näin päivittelyn, miten nuoret naiset hupakkomaisuuttaan hylkäävät käytännöllisyyden. Uskon paronittaren ja minun oppineen tästä tapauksesta hitusen malttia ja arvostelukykyä.

Iltapäivän pique-nique oli sangen miellyttävä musiikkiesityksineen. Joskin sijaintinsa puolesta olisin toivonut, että eväsretkemme olisi järjestetty hieman suojaisammassa paikassa Wiaporia kuin Kustaanmiekassa, jonne tuulet käyvät mereltä aina kovin raakoina ja repivinä. Nautittuamme eväskoriemme antimista sekä seurusteltuamme ystäviemme kanssa päätimme ennen illan juhlia käyskennellä hetken aikaa Wiaporin viehättävissä puistomaisemissa. Minua hymyilytti, miten paronitar keräsi herrojen katseita kulkiessaan niin sievänä ja ylväänä joukossamme. Monet vastaantulijat pysähtyivät tervehtimään meitä, vaihdoimme muutaman sanan ja jatkoimme matkaamme. Iltapäivä kului varsin rattoisasti, ja toivonkin tuollaisia iltapäiviä mahtuvan vielä lukuisin määrin tähän kauniiseen kesään, jona olen saanut tutustua paroni ja paronitar von Mannheimiin sekä Fredrika-rouvaan, joista on tullut yhteisten päiviemme myötä rakkaita ystäviäni.


Sillalla pysähdyimme, paronitar ja minä,
ihastelemaan ohi purjehtivia laivoja.