Päärynäpyörykät

Lähde: Mozartin ruokavieraana s. 205

3 isoa, kiinteää päärynää (säilömiseen sopivia talvipäärynöitä)
vettä
tilkka valkoviiniä
2-3 rkl sokeria
3 mausteneilikkaa
400 g perunoita
1 dl vehnäjauhoja
1 dl mannaryynejä
30 g voita
suolaa
1 kananmuna
1 munankeltuainen
ripaus jauhettua kanelia
3 dl saksanpähkinärouhetta
2 rkl tomusokeria

Kuori päärynät, leikkaa ne neljäksi lohkoksi ja poista siemenkohta. Laita kattilaan vähän vettä ja tilkka valkoviiniäsekä sokeri ja mausteneilikat ja keitä päärynöitä 15 minuuttia. Nosta päärynät kattilasta, valuta ja anna jäähtyä.

Keitä perunat kuorineen ja kuori ne kuumina ja murskaa hyvin tai soseuta siivilän läpi painellen. Sekoita soseen joukkoon vhnäjauhot, mannaryynit, voi, suola, kananmuna, munankeltuainen ja kaneli ja vaivaa ainekset taikinaksi. Paloittele keitetyt päärynät pieniksi kuutioiksi ja sekoita taikinaan.

Kuumenna isossa kattilassa runsaasti vettä kiehuvaksi ja suolaa kevyesti.

Muotoile taikinasta pieniä pyöryköitä, pudota ne kiehuvaan veteen ja kypsennä noin 15 minuuttia. Vesi ei saa kiehua poreillen.

Sekoita pähkinärouhe tomusokeriin.Nosta pyörykät vedestä, valuta ja sirottele paksulti pähkinä-tomusokeriseosta. Tarjoa lämpimänä.

Tanssin kääntöpuoli

Olen aina tiennyt, että sulokas liikehdintä tanssilattialla vaatii tuntikausien harjoittelemista, eikä sekään vielä riitä. On kaksi aivan eri asiaa tanssia tanssiaispuvussaan musikanttien soittaessa ja nauttia kevyestä juhlatunnelmasta kuin pukea ylleen kulahtanut hame ja jättää kureliivien nyöritys löysälle harjoittelemista varten. Olisi silkkaa hulluutta nyörittää itsensä henkihieveriin ja pynttäytyä silkkeihinsä tanssitunnille. Ehkä kuninkaalla olisi varaa moiseen hulluuteen, mutta ei meillä tavallisilla kansalaisilla. Tanssiminen on kovaa työtä ja vaatii paljon harjoittelua, paljon toistoja ja - niin valitettavaa ja epämiellyttävää kuin se onkin - paljon hikeä.

Viime viikot olen tanssinut useita tunteja viikossa, ja harmillisesti tämä ahkeruuteni on nyt kostautunut. Eilen palatessani paronin ja paronittaren luota yhteisestä tanssituokiostamme, jossa kertasimme bal masquén tansseja, vasen jalkani oli kuin tulessa. Onneksi vaunut pysähtyivät aivan oven eteen, jotta minun ei tarvinnut klenkata kuin portaat ylös ja sisälle. Vaivahan oli jo vanha tuttu: hennot nilkkani eivät enää kestäneet liikaa rasitusta. Kun kotiin päästyäni kokeilin varovasti, miten paha tilanne oli, kykenin kävelemään vaivalloisesti, ojennukset juilivat hieman ja ei tullut kysymykseenkään, että olisin noussut en demi-pointeen. Saati tehnyt edes pienen balancén vasemmalle! Katsoin parhaaksi myöntää, ettei jalkani ollut tanssikunnossa eikä olisikaan sitä vähään aikaan ilman lepoa. Niinpä vanhasta tottumuksesta jälleen käärin jalan tukevasti pakettiin, jotta nilkka ja jalkaterä saisivat levätä tuettuina. Valitettavasti minun on pakko ainakin muutaman päivän ajan lepuuttaa jalkaani ja jättää tanssiminen väliin, vaikka herra tanssimestarilta sainkin viestin, jossa hän ilmoitti, milloin hän voisi työstää sarabandea oopperasta Yssé. Näitä harjoituksia täytynee siis lykätä ainakin ensi viikkoon. 

Kävin eilen kangaspuodissa hankimmassa hamekankaan naamiohuvien pukuuni. Samalla löysin myös unelman kevyttä ja ohutta kangasta esiliinaa varten. Nyt onkin siis hyvä paneutua ompelupuuhiin, kun jalka ei kestä tanssimista. Ihaninta kuitenkin on loikoilla kevätauringon muhkealle matolle langettamissa laikuissa kirjan kanssa ja vain haaveilla toimettomana. Löysin kirjan välistä helmikuisen tanssikorttini, ja se nosti oitis hymyn huulille. 

Kevätaurinko jo kimaltelee hangilla lupaavasti. Talven vietin kolean melankolian kourissa. Ensimmäistä kertaa vuosikausiin on mieleni tuntunut niin raskaalta talvikuukausina. Onneksi nyt viimein saamme jälleen nauttia auringon säihkeestä. Kevään ujuttautuessa valloilleen myös kumma, lämmin kaipuu on täyttänyt mieleni ja sydämeni. "Se on sitä kevättä, hupakko", tant Katarina puuskahti. Kummastelen vain, miten tädistä onkin tullut niin synkeämielinen ja hyinen sydämeltään. Kai hänkin kerran on ollut nuori? 

Oli miten oli, olen hyvin kiitollinen, että keväisten naamiohuvien järjestelyt ovat täyttäneet päiväni siltä osin, kun en ole ollut tanssitunneilla. Ehkä osoitus tädin piilevästä hellämielisyydestä - tai Papan suuresta suopeudesta - on ollut lupa ottaa tanssitunteja upealta, ihailemaltani, hyvämaineiselta tanssijattarelta Viaporin kupeessa. Olenkin viettänyt joitain aikoja etelärannikolla neiti Rosenqvistin luona osallistuakseni opettajattaren järjestämille tanssitunneille. Epäilen kylläkin, että tant Katarina ei olisi hyväksynyt yhtään enempää tanssitunteja, mutta Papa on luultavamminkin ollut huolissaan alakulostani ja toivonut, että tällainen ruumiin ja mielen harjoitus voisi piristää minua. Ja voi, miten Papa olikaan oikeassa! Olen nauttinut suunnattomasti ja tuntenut voimistuvani.

Illat olen viettänyt nenä kiinni notaatiovihoissani ja yrittänyt työstää erästä pientä, iloista tanssia. Jouduin pyytämään hieman apua opettajattareltani, sillä aivan sujuvasti minä en vielä notaatiojärjestelmää ymmärrä. Ehkäpä minä vielä jonain päivänä osaan tämän hauskan pikku tanssin, joka on Venetsian karnevaaleista.

Matkasin mamselli Sandin kanssa helmikuun alussa jälleen Tukholmaan ystäviemme kutsumana. Nautimme illasta kuninkaallisssa oopperassa sekä tanssiaisista. Tukholman-matkan jälkeen on tämä kumma kaiho vain voimistunut entisestään, ja haaveilen jo niin kovasti kaikista tulevista tanssiaisista pääkaupungissa. Niin mielelläni lähtisin tutustumaan Svartsjön ja Kalmarin linnoihin!

Esiliinani toi eilen julki syvän huolensa mahdollisista aikeistani vilautella alushamettani naamiohuveissa ja esitti vaateensa, että minun olisi paras ryhtyä saman tien ompelemaan uutta hametta, jos aion esiintyä tanssiaisissa säädyllisesti. Paras kai siis vain penkoa hamekangas esiin arkun pohjalta ja ryhtyä työhön. Voi, edessä on melkoinen laskostusurakka! Mamselli Sand se vain tietää, mistä naruista nykiä pitääkseen minut aisoissa.

Olen hieman huolissani. Tant Katarina oli ilmeisimmin kirjoittanut Papalle matkastani Tukholmaan ja esittänyt liudan omia johtopäätöksiään - jotka eivät välttämättä osuneet kovin kauas totuudesta, mutta nuo totuudet jääkööt salaisiksi. Joka tapauksessa Papa lähetti minulle hyvin asiallissävyisen kirjeen, jossa kertoi, että on kuullut huolestuttavia huhuja käytöksestäni Tukholmassa ja että hän on aikeissa vetäytyä Pietarista joksikin aikaa maaseudulle verestämään ampumataitojaan. Puolustuksekseni kirjoitin hänelle, että käytökseni oli ollut moitteetonta ja säädyllistä ja että olin jatkuvasti mamselli Sandin vahtivan katseen alla (aivan yksittäisiä hetkiä lukuun ottamatta, mutta sitä en tietenkään maininnut kirjeessäni). Tarttuminen aseeseen huolestuttaa minua, sillä Papa ei koskaan ole ollut metsästyksen suuri ystävä, joten pelkään, että Papa kuvittelee valmistautuvansa kaksintaisteluun. Mitä turhuuksia!