Olen koko iltapäivän ja illan pohdiskellut hyvää ja pahaa, ihmislajin julmuutta ja sitä, miten saatoin sortua niin ilkeisiin tekoihin. Olen käynyt vakavaa keskustelua itseni kanssa ja samalla pyrkinyt pitäytymään tasapainossa ja vältellä kohtuutonta itseni soimaamista, vaikka mitään minulla ei olekaan sanoa puolustuksekseni. Tiesinhän minä aina tekeväni väärin, mutten ymmärtänyt, miten väärin ja julmasti minä tein tätä toista ihmistä kohtaan. Käytökseni on ollut hyvin kaukana sivistyneestä.
Onnekseni esiliinani räväytti silmäni auki kertaheitolla! Oloni oli kuin pikkutyttönä Pietarissa kiukkuisen kotiopettajattaren palavien silmien alla. Olen nolostunut ja häpeissäni - ja minulla on syytäkin. Tästä eteenpäin lupaan vahtia itseäni paremmin, sillä en tahdo enää koskaan sortua tällaisiin silmittömyyksiin. Miten kamala ihminen minusta olikaan huomaamattani sukeutunut! Vaikka tahtoisin korjata menneitä, en voi kuin keskittyä tulevaan ja hillitä itseni vastaisuudessa paremmin. Joskin olen varma, että tässä suhteessa vaikeuksia ei tule, sillä muistan aivan varmasti mamselli Sandin hyytävän äänensävyn aina, ennen kuin edes harkitsen menettäväni malttini tai avaan suuni päästääkseni sieltä harkitsemattomia sanoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti