30. joulukuuta 2012

Lahja Budasta

Tänään iltapäivällä mamselli Sand vieraili luonani tervehtimässä. Tutkimme jonkin aikaa tansseja, mutta ihmettelimme myös pukumuotia - niin tyypillisiä keskustelunaiheita meille! Mamselli Sand kertoi myös Unkarin-matkastaan. Miten välillä huomaankaan kadehtivani mamselli Sandin vapaata porvariselämää! Hän se uskaltaa rikkoa rajoja ja välittämättä siitä, mitä muut sanovat, matkustaa aivan yksin vaikkapa Budaan! Mamselli Sand kertoi väen käyttäytyneen konsertissa hyvin rahvaanomaisesti ja mainitsi, ettei häntä oltu kasvatettu sillä tavoin ylitsevuotavaisesti osoittamaan suosiotaan. 

Mamselli Sand oli muistanut minua matkallaan ja toi minulle pienenä lahjana kauniin, lasisen kynän. Ilmeisesti Fredrika-mamselli oli pistänyt korvansa taa keskustelun, jossa satuin mainitsemaan epäonnestani kirjoitusvälineideni kanssa: terä pääsi vääntymään, ei millään ole pysyäkseen kiinni varressa enkä ole saanut sitä suoristettuakaan. Vihreä, lasinen kaunotar on italialaista työtä ja muodoiltaan niin kaunis, että sitä voisi luulla ennemmin koristeeksi kuin kirjeitä rakastavan nuoren naisen parhaaksi ystäväksi. Nyt toki on kiinnitettävä erityistä huomiota käden vakauteen ja mielen tyyneyteen kirjoittaessa, jottei lasinen kynä pääse putoamaan tärisevistä käsistä ja pirstaloitumaan säpäleiksi lattialle. 

Mutta ei olisi mamselli Sand voinut keksiä sopivampaa lahjaa! Pöydälläni odottaakin jo ystävättäreltäni saapunut kirje, joka kaipaa kipeästi vastausta. 

30. kesäkuuta 2012

Markkinoita ja linnoituksia

Aamu valkeni niin kirkkaana kuin olin odottanutkin. Aurinko herätteli minut määrätietoisesti suloisesta unestani, ja oli aika valmistautua markkinoille. Loviisan kaupungissa järjestettiin markkinat Hänen Majesteettinsa kunniaksi, ja näiden markkinoiden vuoksi mamselli Sandkin oli matkannut rannikolle pystyttämään kojunsa muun markkinahulinan sekaan.

Mamselli Sand markkinoilla.

Mamselli Sandin hoidellessa kojuaan ja solmiessa uusia kauppasuhteita, me paronittaren kanssa olimme vapaita kulkemaan ja tutkiskelemaan markkinoiden tarjontaa. Markkinoiden tunnelma oli hyvin rauhallinen ja sopuisa, ja jopa rahvas käyttäytyi kuten asiaan kuului. Olihan kaupungin pormestari antanut markkinoiden aluksi kaikelle kansalle kuuluttaa julistuksen markkinarauhasta ja rangaistuksesta, joka häiriköitsijän osaksi lankeaisi. Niin markkinarauhamme oli turvattu, ja saatoimme kaikessa rauhassa käyskennellä markkinoilla.

Rouva paronitar ja neiti Nordback nauttimaan markkinoista.

Markkinoilla oli monenlaista nähtävää astioista kirjoihin ja koruihin. Musikanteille ja muille komeljanttereille oli annettu vapaus esiintyä hallitsijan kunniaksi järjestettävillä markkinoilla, joten normaalin markkinahumun ohella saimme nauttia myös muista viihdykkeistä.

Käyskentelimme paronittaren kanssa kojulta toiselle. Osallistuimme arpajaisiin, joista voitin vain pienen viuhkan, vaikka ostinkin useamman arvan. Mutta onneksi jokaisen arvan mukana sai sentään viisaita elämänneuvoja ja sananlaskuja. Suosikikseni nousi: "Esteet katoavat etevän tieltä." Vaikka en viuhkan lisäksi muuta voittanutkaan, rahat sentään menivät hyvään tarkoitukseen.

Eräältä vanhaakin vanhemmalta, hyvin ystävällisesti jutustelleelta merimiehen leskirouvalta ostin pienet töppöset suloiselle kummityttärelleni. Leskirouva kertoi joskus kauan, kauan sitten asuneensa Tammerforsin tienoilla ja muisteli noita seutuja lämmöllä ja rakkaudella.

Markkinoilla oli useampikin kauppias kauppaamassa jos jonkinlaista mööpeliä ja tarvekalua. Kun mamselli Sand pieneksi hetkeksi jouti kojultaan itsekin tutkailemaan markkinoita, hän jo oitis pyyhälsi luokseni ja kuiskutti, että saattaisin olla kiinnostunut eräästä taulusta, joka oli kaupan aivan markkinoiden perimmäisessä nurkassa. Mamselli Sand kuitenkin varoitti, etten maksaisi taulusta pyydettyä hintaa, vaikka se mielestäni viehättävä olisikin, sillä taulu ja etenkin sen kehykset olivat kehnossa kunnossa. Jälkikäteen hän myös kertoi kauppiaan pyytäneen roimaa ylihintaa posliinikannusta, jollaisen mamselli Sand oli ostanut yli puolta halvemmalla Tukholmasta. Otin mamsellin vihjeestä vaarin ja liian suurta kiinnostusta näyttämättä luovin tieni mamsellin osoittamaan pihamaan nurkkaan. Kesti hetken, ennen kuin löysin mamsellin tarkoittaman maalauksen. Tunnistin sen oitis: se oli sangen hyvä jäljitelmä Lorens Paschin maalauksesta Tanssivat lapset. Voi, mamsellia! Hän selvästi tuntee minut aivan liian hyvin, vaikka olemme tunteneet toisemme verrattain vähän aikaa. Ryhdyin hieromaan kauppoja kauppiaan kanssa. Kauppias kertoi, että ystäväni oli jo aikaisemmin käynyt tiedustelemassa taulua. Arvatenkin hän kuvitteli, että voisi pyytää korkeampaa hintaa sillä verukkeella, että taulua oli kysellyt toinenkin kiinnostunut ja minä ehdottomasti tahtoisin taulun itselleni hinnalla millä hyvänsä. Vaan eipä kauppias tiennyt, että tuo taulun hintaa kysellyt ystävä oli tullut kertomaan minulle taulusta! Kun tiedustelin hintaa, sain vastaukseksi korkeamman hinnan, mitä kauppias oli mamsellille tarjonnut. En langennut tähän kauppiaan metkuun vaan huomautin, että kehykset ovat melko huonossa kunnossa, samoin väritkin olivat päässeet haalistumaan ja taulu vaatisi jonkin verran kunnostusta. Sain tingattua taulun juuri ja juuri siihen hintaan, johon mamselli oli suositellut taulun ostamaan. Niin taulu vaihtoi omistajaa, ja vaikka pidänkin siitä kovasti, en silti ole täysin tyytyväinen hintaan, jonka jouduin siitä maksamaan.

Aleksanterinpihan pätsimäisyys kesäisenä hellepäivänä ajoi minut ja paronittaren haukkaamaan hieman raitista ilmaa, joka tuntui loppuvan markkina-alueelta auringon porottaessa. Suuntasimme promeneeraamaan lähistölle ja tutkimaan myös toisten markkinoiden tarjontaa. Ihastukseksemme löysimme pienen kojun, jossa vanha nainen myi käytettyjä kirjoja hyvin edulliseen hintaan. Ostin rouvalta itselleni matkalukemiseksi kirjan. Ehdin vain pikaisesti selata sivuja ja ilmeisesti kirja kertoo jostain oikeudenkäynnistä ja kai siinä jonkinlainen rakkaustarinakin on. Kirja vaikutti hieman puisevalta, mutta ehkä ei ole aina hyväksi lukea liian kepeitä teoksia.

Erityisesti paronitarta ja minua kiinnosti herra kapteenin miekkailukoulu nuorille herroille. Ilmeisesti tarkoitus oli samalla etsiä uusia, sopivia nuorukaisia koulutettavaksi. Kainosti tiedustelimme herra kapteenilta, voisimmeko me paronittarenkin kanssa osallistua tähän pieneen miekkailutuokioon. Koko aamupäivän odotimme jännittyneinä miekkailutuntiamme, ja kun viimein herra kapteeni ojensi meille miekat, huomasimme, että loput kapteenin oppilaista ulottuivat meitä korkeintaan kainaloihin.

Kapteeni tutkimassa paronittaren sääriä - siis aloitusasentoa!

Yllätyin, miten paljon miekkailu muistuttaakaan tanssia! Askelet ja asennot voisivat olla aivan yhtä hyvin tanssi- kuin miekkailuoppaastakin. Luulin, että miekkailu olisi lastenleikkiä, koska osaan tanssia, mutta miten väärässä olinkaan! Painopiste oli aivan liian alhaalla, vaikka toki ymmärrän, että miekkaillessa on pidettävä hyvä tuntuma maahan eikä liihoteltava kuin tanssilattialla, ja on sanottava, että kureliiveissäni en kokenut kykeneväni liikkumaan riittävän ketterästi ja kääntymään aivan niin sulokkaasti kuin olisi suotavaa. Helteinen pihamaa oli kuuma harjoituspaikka, ja lyhyiden harjoitusten jälkeen tunsin silti tehneeni paljon enemmän kuin tavallisella monsieur de Champneyn tanssitunnilla. Vaikka aluksi innostuin ajatuksesta harjoitella miekkailua säännöllisesti, tämä herra kapteenin miekkailutunti pyyhki moiset haihattelut mielestäni. Minun puolestani miekkaa saavat vastaisuudessa heilutella he, joiden käteen tuo ase paremmin sopii, urheat sotilaamme. Vastedes minä keskityn vain heiluttelemaan kynää ja kirjoittamaan kirjeitä.

Mutta eipä miekkailutunnillakaan vältytty pieniltä kohahduksilta. Pidän kapteeni af Svedstubbea hyvin korkeassa arvossa, kunniallisen miehen esikuvana ja oivallisena seuramiehenä, joten on ymmärrettävää, että järkytyin, kun herra kapteeni olisi tahtonut tarkistaa alkuasentoni kurkistamalla helmojeni alle! Näpäytin hänet pois ja huomautin, että uskon tuntevani neljännen asennon sangen hyvin, kiitos kaikkien tanssituntien. Pöyristyneenä seurasin vierestä, kun paronitar hymyillen auttoi herra kapteenia kohottamaan miekalla tikatun vanuhameensa helmaa paljastaen kapteenille säärensä. Miten sopimatonta paronittarelta! Keskellä toria nyt sillä tavalla esitellä sääriään kaiken kansan nähden. En tiedä, oliko se kapteenin käsitys pienestä huvituksesta, mutta hän olisi saanut olla hieman varovaisempi!

En garde, kapteeni!

Kierreltyämme tarpeeksi paronittaren kanssa päätimme lähteä kävelylle Bastion Ungernille, jossa meidän oli tarkoitus myös tavata huomista teatterinäytäntöä harjoittelevat näyttelijät. Kaptenska ystävällisesti opasti meille reitin linnoitukselle, ja lähdimme matkaan. Kuljimme läpi pienen puistikon ja ihailimme maisemia. Loviisa totisesti on sievä kaupunki!

Neiti vesiesteen äärellä.

Olin jo kovin uupunut, kun saavuimme bastioni Ungernille. Paronitar tahtoi vielä jatkaa matkaa ja tutkia myös bastioni Rosenia. Jäin odottamaan paronitarta Ungernin kohdalle, sillä siellä olimme sopineet tapaavamme teatteriseurueen sekä mamselli Sandin ja kaptenskan hieman myöhemmin. Kun paronitar sai tutkimusretkensä tehtyä, astelimme Ungernin muurien suojiin.

Oli täydellisen hiljaista. Ketään ei näkynyt missään. Käyskentelimme jonkin aikaa tutkien paikkaa ja tutkimme muurin holveja, joiden varjoissa oli rauhoittavan vilpoisaa. Koska ketään ei näkynyt, oletimme, että seurue ei ollut vielä saapunut, ja päätimme keksiä hieman ajankulua. Yritin tuherrella paronittaresta ja hänen uudesta puvustaan edes jonkinlaista luonnosta, mutta piirustustaitoni ovat vallan kehnonlaiset. Ehkä sain jotain paronittarenkin silmää miellyttävää aikaiseksi. Sitten paronitar, joka on yhtä lailla taiteellinen kuin puolisonsakin, otti esiin piirustusvälineensä, ja minä ryhdyin hänelle malliksi. Riisuin nuttuni ja istuuduin muurin syrjässä kivelle, jonka rakoihin nuori puu yritti ujuttaa juuriaan. Paronitar raapusteli niin keskittyneesti ja minä istuin hievahtamatta katsellen muurin holvin perukoiden viileään hämärään, että kun hiekkapolulta takaani yhtäkkiä kuului nuoren miehen miellyttävä-ääninen tervehdys "Hyvää päivää. Me emme liene tavanneet?", hypähdin kauhuissani kiveltä ja nappasin nuttuni suojakseni. Ennen kuin piilouduin paronittaren leveiden vanteiden taa pukemaan nuttua ylleni, ehdin nähdä vilauksen vaaleaan peruukkiin ja siistiin takkiin pukeutuneesta nuoresta miehestä, joka katseli meitä viehättävä hymy kasvoillaan. Pukeutuessani tiedustelin tältä tuntemattomalta herralta, eikö hän tiennyt, että hänen oli tuolla tavoin sopimatonta lähestyä tuntemattomia naisihmisiä etenkin, kun minä olin vielä puolipukeissa. En voinut kuitenkaan olla kovin pitkään närkästynyt tälle nuorelle herralle kohdattuani hänen silmiensä tuikkeen paronittaren esitellessä meidät. Nuorukainen esitteli itsensä kreivi Creutziksi. Vasta myöhemmin meille selvisi, että kyseessä oli yksi näyttelijäseurueen komeljanttareista, viehättävä nuori mies, joka näytelmässä esitti kreivi Creutzia.

Kohuttu pastoraalikuva puolipukeisesta neidistä.

Seurasimme näytelmän harjoituksia ja keskustelimme seuraavan päivän ohjelmasta. Emme paronittaren kanssa saaneet silmiämme irti nuoresta kreivi Creutzin näyttelijästä - melkoinen keikari tuossa degerbyläisnuorukaisessa asuikin!

Illastimme kapteenin ja kaptenskan luona lasikuistilla kesäillan hämärtyessä kevyesti. Nautin tuosta kiireettömästä tunnelmasta pöydän ääressä suunnattomasti, vaikka tiesinkin, että seuraavana päivänä olisi aikainen herätys, jotta olisimme valmiina vastaanottamaan Hänen Majesteettinsa. Perhoset lepattivat vatsassani levottomina. Kuka minäkään olin liittymään kuninkaan seurueeseen? Mutta määräys oli määräys, joten sen enempää en ollut kukaan sitä kieltämäänkään.


29. kesäkuuta 2012

Suloinen Loviisa

Pitkän ja uuvuttavan matkan jälkeen saavuimme viimein tänään kapteeni ja kapteenska af Svedstubben merenrantahuvilalle Loviisan lumoavaan kaupunkiin. Matka totisesti oli aavistuksen tukala taivaalta meitä matkalaisia vainonneen paahteisen auringon ansiosta, ja toki on todettava, joskin leikillisessä mielessä, että paronittaren matkatavarat olivat niin runsaat, että vaunuista oli loppua tila kesken.

Kun vaunumme kurvasivat Loviisan kaupunkiin, emme paronittaren kanssa osanneet kuin haukkoa henkeämme: aurinkoisessa kesäillassa kylpevä kaupunki lumosi meidät täysin. Meillä on onni vierailla täällä ensimmäistä kertaa. Mamselli Sand on täällä kauppaliikkeensä asioilla, ja ystävällisesti hän otti paronittaren ja minut mukaansa. Tant Katarina ei vielä olisi suonut minun lähtevän matkalle: ilmeisesti retkeni Helsingforsiin herra tanssimestarin kanssa on edelleen hänen mielessään liian tuoreena. Kun herra tanssimestarimme sai kutsun saapua viihdyttämään armollista majesteettiamme sunnuntaiselle piknikille tanssilla ja kun herra tanssimestari valitettavasti estyi henkilökohtaisista syistä johtuen, oli minun astuttava hänen tilalleen. Tällaisessa tilanteessa rakas tätini ei suinkaan voinut kieltää minua lähtemästä! Jos kuningas kutsuu, ei siitä kutsusta kieltäydytä.

Kapteeni af Svedstubbe rouvineen on osoittanut mitä suurinta vierainvaraisuutta kutsumalla meidät luokseen vierailumme ajaksi. Kapteeni ajelutti meitä ympäri kaupunkia ja esitteli meille tärkeitä tai merkittäviä paikkoja, kuten maa- ja merilinnoitukset, komendantin talon, suolatorin, parakit ja Laivasillan. Kapteeni tarinoi paljon maa- ja merilinnoituksista sekä suurista rakennussuunnitelmista, joilla on tarkoitus taata kaupungin puolustus. Kuuntelin tätä kaikkea suurella mielenkiinnolla. Illalla palattuamme ajelulta kapteeni esitteli meille vielä kaupungin karttaa, jossa näkyivät suunnitellut linnoitukset ja muut rakennustyöt. Miten uljas tästä pienestä kaupungista tuleekaan! En ihmettele, että kuningas tahtoi nimetä tämän kaupungin rakkaan kuningattarensa mukaan.

Yllätykseksemme ja suureksi viihdytykseksemme herra kapteeni intoutui myös lausumaan meille runoarvoituksen. Uskallan ehkä mainita, että tämä sanaleikki nostatti punan poskillemme ja kirvoitti kevyen naurun yleisöstä, mutta herra kapteeni jatkoi tyynesti loppuun asti, vaikka joutui välillä tyynnyttelemään nauravaa naisyleisöään. Tokihan kyse oli vain neulasta kertovasta arvoituksesta, mutta se huvitti meitä suuresti. Kapteeni osoittautui loistavaksi lausujaksi.

Majoitumme kauniissa kesähuoneessa, jonka suuret ikkunat antavat merelle päin. Rakastan katsella ulos ikkunoista rehevään puutarhaan. Kesäyön aurinko kimalteli ikkunalaseissa taianomaisesti kuin keijut olisivat tanssineet. Aamulla varmasti saan herätä suloiseen aamuaurinkoon.


Meri näyttää niin suurelta ja voimakkaalta, kutsuvaltakin. En malta olla ajattelematta, että jossain kaukana sen rannoilla aukeavat aivan erilaiset kaupungit tarinoineen ja ihmisineen, jossain pitkien merimatkojen tuolla puolen. Voisi olla jännittävää päästä joskus purjehtimaan tai pienelle veneretkelle, mutta suuremmat merimatkat eivät minulle sovi, sillä meri tekee minut niin kovin helposti sairaaksi ja heikkovointiseksi. Mielelläni tyydyn vain haaveilemaan noista kaikista maista ja kaupungeista ja lukemaan veljeni kirjeitä.

6. kesäkuuta 2012

Kuninkaan nimipäivän kunniaksi

Vierailimme Aulangon kartanossa mamselli Sandin ja herra tanssimestarin kanssa kuninkaan nimipäivän kunniaksi järjestettävillä pienillä juhlilla, joissa monsieur de Champney opetti hieman tanssiakin. Vietimme oikein mukavan iltapäivän kartanolla: Muskotin musikantit soittivat iloista musiikkia ja me tanssimme. Illan hämärtyessä istuimme tovin kuistilla, kunnes ilma kävin liian kylmäksi ja siirryimme sisätiloihin kupillisen ääreen rupattelemaan.

Kengälleni kävi kuitenkin köpelösti. Riisuessani kenkiäni kotona oikean jalan kengästä kopsahti korko irti. Nyt minun täytyy viedä kenkä suutarille korjattavaksi. Toivottavasti löydän hyvän suutarin ja kengästä tulee entistä ehompi.

29. huhtikuuta 2012

Kermavohvelit

Resepti. Kuvaa vohveleista ei saatu,
koska ne katosivat parempiin suihin niin nopeasti.
3,3 dl ranskankermaa
6,6 dl vettä
1 3/4 dl sulatettua voita
2 kananmunaa
sopivasti vehnäjauhoja

Sekoita ranskankerma, vesi, voi ja munat. Lisää joukkoon pikkuhiljaa sopivasti vehnäjauhoja ja sekoita, kunnes taikina on tarpeeksi paksua vohvelitaikinaksi. Paista vohvelit ja tarjoile vaikkapa omenahillon kera.

Olinhan minä kuullut Cajsa Wargin kuuluisista resepteistä, mutta tämä tarttui mukaan aivan sattumalta loppiaismatkaltamme Tukholmaan. Nordiska Museetin astianäyttelyn lomasta bongasimme tällaisen herkkuohjeen, ja se oli pakko ikuistaa tulevaa kokeilua varten. Nyt tuli viimein sen aika. Jännitin hieman, miten kokeilun kanssa mahtaa käydä ja tuleeko vohveleista syötäviä - mutta mikä ei olisi hyvää, jos siinä on 3,3 dl ranskankermaa?

Resepti todettiin hyväksi ja kelvolliseksi. Näin ollen kesällä saattaa neiti Nordbackin eväskoriin eksyä vino pino kermavohveleita.

27. helmikuuta 2012

Hollituvassa

Hyvä tavaton, mihin sitä voi säädyllinen ihminen joutuakaan! Matkatessani paroniparin ja neiti Rosenqvistin kanssa jouduimme palaamaan Helsingforsista hollikyydillä ja odottamaan kyytiä koko päivän hollituvassa. Mikä pieni, ahdas, nuhjuinen ja meluisa paikka täynnä ties millaista kulkijaa! Paronin olisi totisesti syytä hieman keskustella rouva Fortunan kanssa ennen pelipöytään käymistä. Tällä kertaa vaihtoivat niin matkarahat kuin hevosetkin omistajaa, ja paroni joutui matkaamaan kolmen naishenkilön kanssa hollikyydillä. Miten häpeällistä!

Porvariskaarti äkseerasi torilla, kun saavuimme hollituvan liepeille raahattuamme pakaasejamme lumihangessa. Paikalliset opiskelijanuorukaiset olivat kokoontuneet tuohtuneina torin laidalle ja julistivat iskulauseitaan raivoisan vakaumuksellisesti. Porvariskaartin läsnäolo saattoi sentään suitsia hieman näiden rähinöintiä lietsoneiden nuorukaisten käytöstä, vaikka olikin vähällä, ettei kaartin tarvinnut laittaa opiskelijanuorukaisia kuriin.

Jos ahdingossamme oli jotain hyvää, niin hollitupa ei ollut täynnä sitä alhaisinta sakkaa, irtolaisia ja sen sellaisia. Mutta eihän heillä ole mitään syytä edes käyttää hollikyytiä, saati varaa sellaiseen. Ilmoittautuessamme kirjurille saimme osaksemme kummastuneita katseita: säätyläisiä hollituvassa? Hetken pelkäsin todella, että meille ei myönnettäisi matkapassia. Ennen kaikkea pelkäsin lukutestiä, sillä hollitupa oli niin hämärä, etten heikon näköni vuoksi ollut saada tekstistä juurikaan selvää, vaikka sujuvasti luenkin. Onnistuin sen verran tihrustamaan, että kirjuri raapusti lukutodistukseeni "utmärkt". Mikä helpotus! Säilytin edes ripauksen säätyläisneidin kunniastani.

Kievarin emäntä oli hieman pelottava, hieman karskin oloinen naiseksi, mutta epäilen, että vaatii aavistuksen karkeutta pitää odottavat hollikyytiläiset aisoissa. Nytkin tupaan oli kokoontunut joukko porvariskaartilaisia, ja senhän saattaa arvata, mitä tapahtuu, kun sotilas on vapaalla ja saa käteensä tuopin. Onneksi ilta oli lopulta varsin rauhallinen, vaikka viulunvinguttajan soittopeli kokikin kovia hieman humaltuneen herran huitoessa ympäriinsä.

Minun on myönnettävä, että hollituvassa ruoka oli erinomaista: niin konstailematonta ja täyttävää ateriaa en ollutkaan hetkeen syönyt! Muutenkin tuvan tunnelma kannusti salakavalasti liittymään yleiseen ilonpitoon, joka iltaa kohti nosti päätään. Myönnän tanssineeni muutaman tanssiaskelen hollitupaan sattuneen soittoniekan viulun tahtiin, ja nuo askelet nähdessään monsieur de Champney olisi parahtanut kauhusta ja inhotuksesta, niin rahvaanomaisesti minä tanssin.

Onneksi kuitenkin kyytimme saapui viimein, ja pääsimme jatkamaan matkaa kohti kotia. En totisesti olisi tahtonut kallistaa päätäni uneen hollituvan penkillä! Yllätykseksemme myös mamselli Sand piikoineen sattui hollitupaan samaan aikaan, ja saimme kunnian jakaa kotimatkamme heidän kanssaan. Mamselli Sandin katse kertoi jälleen paljon: hän ei tainnut olla kovin mielissään siitä ahdingosta, johon herra paroni ja hänen kehno pelituurinsa oli meidät ajanut...

20. tammikuuta 2012

Terveisiä Tukholmasta! (osa 1)

Loppiaiseni vietin mamselli Sandin kanssa Tukholmassa. Matkaamme pääkaupunkiin raastoi voimakas talvimyrsky, ja epäilimmekin jo, pääsemmekö laisinkaan matkaan. Vältin vain vaivoin pahoinvoinnin, mutta Fredrikan tuuri ei ollut yhtä myötä. Pahin oli kuitenkin Tukholmaan saapuessamme ohi, ja pääsimme rantautumaan vaivatta.

Majoituimme viime kesältä tutussa majatalossa, jonka ystävällinen emäntä tunnisti meidät oitis: "Oi, se olette te! Oletteko menossa Gustafs Skålin juhliin?" Hämmennyin täysin, kun rouva vielä muisti, missä huoneessa olimme viimeksi yöpyneet. Saimme nytkin valita saman huoneen, vaikka hän kovasti olisi tarjonnut meille myös punaista huonetta pienen käytävän varrelta. Näin jälkikäteen ajateltuna Klara-rouva varmasti ajatteli, että punaiseen huoneeseen ei kadulta kantautuisi niin voimakkaasti juhlatuulella olleiden kadunmiesten meteliä ja saisimme nukkua rauhassa. Vaaleansininen huone oli kuitenkin tutumpi ja sievempi - ja sininen - joten majoituimme sinne.


Saavuimme perille niin aikaisin, että emäntämme ystävällisyyttään tarjosi meille ylimääräisen aamiaisen. Kaikessa herttaisuudessaan Klara-rouva on mainio emäntä, joskin hieman utelias ja ylitsevuotavaisen innokas.

Oi, mutta miten pyörryttävä Tukholma onkaan! Vietimme suurimman osan ajastamme tehden naisväen melko välttämättömiä ostoksia, joita herrat tuskin ymmärtävät (monsieur dansmästarea lukuun ottamatta tietenkin). Kiersimme kaikki tutut kangas- ja nauhapuodit, joissa saatoimme tutkia kankaita ja nauhoja parikin tuntia kerrallaan. Löysimme myös kauniita astioita ja koruja. Kelloa emme minulle valitettavasti ehtineet tai oikeastaan muistaneet hankkia. Voi, mutta ne kangaspuodit! Ja kaikki ne nauhat... En ole viikkoon muusta malttanutkaan puhua.

Mariatorget ja Folckersin puoti.

Folckersin nauhapuoti Mariatorgetin laidalla on oikea nauhataivas. Pieni puoti on aivan katosta lattiaan täynnä erilaisia nauhoja ja nyörejä, joihin hädin tuskin uskaltaa koskea kaikkien kieltokylttien keskellä. Suurin osa nauhoista on asiakkaiden likaisten näppien ulottumattomissa kaukana tiskin takana tai lasivitriiniin lukittuina. Toisaalta nauhoja on puodin ulkopuolellakin koreittain, vaikka sataa tuiskutti lunta. Kun puotiin yhtäkkiä ahtautui kahdeksan asiakasta yhtä aikaa, tuntui keskilattian kahden neliön tila kovin pieneltä. Palvelu oli silti hyvää, ja kallista nauhaa mitattiin varsin löysällä kädellä asiakkaan eduksi ja summia pyöristeltiin alaspäin. Viime kesänä ostin tuosta puodista kaunista, vaaleansinistä silkkinauhaa kulta- ja hopeakuvioin. Tällä kertaa en keksinyt, mitä olisin enää tarvinnut, joten selvisin Folckersilta tyhjin käsin. Fredrika sen sijaan tuttuun tapaan hieroi kauppoja useammastakin nauhasta ja nyöristä, jotka puodinpitäjä vielä suojasi lumisateelta paperiin käärimällä. Folckersilla nauhoja käsitellään kuin suurimpia aarteita.

Folckers-aarteeni viime kesältä. Odottaa vielä käyttöä.

Mattssons Band osoittautui tällä kertaa kohtalokkaammaksi paikaksi kuin Folckers. Mattssonsilla oli tilaa liikkua sekä tutkia ja vertailla nauhoja, ja nauhoihin uskalsi jopa rohkeasti koskea ilman pelkoa, että tulee heitetyksi ulos. Valikoima oli laaja, ja hyvällä tuurilla löysimme jopa aitoa silkkinauhaa. Nauhat olivat esillä siististi, ja järjestys oli järjellinen. Mattssonsilta minäkin ostin paria nauhaa: Valkoista nauhaa échelle-etumukseen ja vedenvihertävänsinistä kultakuvioista silkkipukuun. Lisäksi mamselli Fredrika yllätti minut ja osti minulle syntymäpäivälahjaksi vihreää, kukkakuvioista nauhaa, jonka voin laittaa vaikka rusetiksi hattuuni. Olen vallan ihastunut tuohon sievään nauhaan!

Varsin vaatimaton nauhasaaliini tältä matkalta.
Mukana myös syntymäpäivänauhani Fredrikalta.
 Almgrens Sidenväveri oli satumainen paikka. Tarkoituksemme oli jättää itse kutomon ihaileminen sikseen, sillä Fredrika oli siihen jo tutustunut, ja minä tuskin olisin siitä kovinkaan paljoa ymmärtänyt. Ehkä ensi kerralla sitten. Tällä kertaa olimme nimittäin metsästämässä vain ja ainoastaan tuota kuuluisaa Almgrenin silkkinauhaa. Puodissa ollut tyttö esitteli meille muutamia pieniä keriä nauhoja, mutta niiden värit eivät oikein miellyttäneet silmäämme. Tarpeeksi kauan jankattuamme, että haluaisimme sinistä, vaaleanpunaista tai hieman erilaista vihreää, tyttö jätti keltaisten nauhojen tuputtamisen ja sanoi kysyvänsä kutojalta. Hetken päästä meidät johdatettiinkin kutomon puolelle, jossa meidät esiteltiin työn touhussa olevalle kutojalle. Hän tervehti meitä ja vei meidät syrjemmälle, missä hän nosteli hyllyltä rasioittain erilaisia silkkinauhoja, joita hän meille hetken esitteli. Koska päättäminen oli kovin vaikeaa, saimme jäädä rauhassa hipelöimään ja pohtimaan, kun kutoja palasi työnsä ääreen. Jonkin aikaa siinä vierähtikin nauhoja ihastellessa! Lopulta teimme päätöksemme, pakkasimme nauhat siivosti takaisin rasioihin ja pyysimme kutojaa leikkaamaan meille haluamamme nauhat. Ostin sievää vaaleanpunaista nauhaa ajatellen kuninkaan syksyistä vierailua varten ommeltavaa juhlapoloneesiani.

Tygverket oli avannut toisenkin liikkeen saman kadun varrelle. Olimme aluksi huolissamme, minne luottokankurimme oli piilottanut kaikki silkit, mutta onneksi huomasimme ilmoituksen uudesta putiikista hieman matkaa eteenpäin samaa katua. Seilasimme näiden kahden putiikin väliä yrittäen löytää minulle sopivia pukukankaita. Aina niin tehokas esiliinani tunnetusti tiesi heti, mitä halusi, ja nappasi sen, mitä tarvitsi. Mutta minä olin vaikeiden valintojen edessä, sillä tiesinhän, että itse kuninkaamme Kustaa III olisi saapumassa Tammerforsin kaupunkiin syksyllä. Tuo tilaisuus vaatisi aivan omanlaisensa puvun, sellaisen, jota ei vaatimattomasta vaatekomerostani valitettavasti löydy nykyisellään. Vaaleansininen silkkipukuni, jonka Fredrika niin vallan ystävällisesti minulle myi, on auttamattoman vanhanaikainen, jo kovasti muodista poistunut. Ei sellaisessa puvussa sovi kuninkaalle näyttäytyä! Onneksi, jälleen kerran, matkassani oli armas esiliinani, kultainen Fredrika!

Matkatavarani kasvoivat suunnattomasti samalla, kun matkakassani puolestaan hupeni hälyttävästi, joskin täysin hallitusti ja varsin oikeista syistä, kun valitsin pukukankaita itselleni. Ommeltavaa ainakin riittää! Pian on jo syytä aloittaakin, jos tahdon syksyksi jotain valmistakin. Kaksi hametta ja kaksi pukua odottaa siisteillä pakoilla kätköissäni.

Juhlava polonaise

Toinen pukukankaani, ruskearaidallista puuvillaa

Uusi vihreäraitainen puuvillahame

Taivaallisen kaunis valkoinen, raidallinen pellava hameeksi


Tuliaisia neiti Rosenqvistille