Olen niin kovin hermostunut, etten kykene keskittymään ranskan harjoituksiini, jotka monsieur Richard minulle antoi huomista tuntiamme varten opiskeltavaksi. Ymmärränhän toki, että ranskan taito on tärkeä osa säätyläisneidin sivistystä, mutta valitettavasti en juuri nyt millään pysty unohtamaan baalivalmisteluja. Minun pitäisi jo pakata pakaasejani, jotta kaikki olisi varmasti valmiina ajoissa. Mutta en myöskään voi tuottaa pettymystä monsieur Richardille, joka on ollut niin tyytyväinen edistymiseeni.
Ranskan opiskeleminen on pitkästä aikaa täyttänyt syksyni. Pietarin-aikoina ranska oli minulle tärkeä kieli, sillä enhän osannut venäjää juuri laisinkaan. Onneksi ranska oli Venäjälläkin suosiossa, jotten joutunut vaipumaan tyystin hiljaisuuteen kodin ulkopuolella. Isäni lähetettyä minut sisarensa luo Suomeen turvaan Pietarin seurapiireiltä, kuten hän asian ilmaisi, ranskan kielen taitoni alkoi hiljalleen vaipua unhoitukseen. Tänä syksynä sain vihdoin mahdollisuuden jatkaa ranskan opintojani, kun monsieur Richard, herrasmies ja tutkimusmatkailija alkujaan Lyonin viehättävästä kaupungista, sattui Tammerforsin liepeille Pohjolan-matkoillaan. Kun lumi viimein peittää maan ja matkaa on helpompi jatkaa reellä, monsieur Richard jatkaa taivaltaan vielä pohjoisemmas. Sitä ennen hän kuitenkin opettaa ranskaa meille muutamille neideille ja parille nuorukaisellekin. Siinä vasta miellyttävä-ääninen mies! Hän puhuu pehmeästi jopa ranskalaiseksi, ja hänen jokaista sanaansa on kaunis kuunnella. Hänen kärsivällisyytensä tuntuu olevan loputon ja päättäväisyytensä määrätöntä, kun hän pyytää meitä yhä vain toistamaan sanoja ja lauseita, joita emme lausu täydellisesti, ja kaiken tämän hän tekee lempeästi opastaen, ei kiivastuen, sättien ja turhautuen, kuten opettajattareni Pietarissa. Salaa toivon, että lumi antaisi odottaa itseään normaalia myöhempään, jotta saisimme nauttia edes viikon tai kaksi pitempään monsieur Richardin ranskan tunneista.
Eilen saimme viimein kirjeen Tukholmasta. Tuo kirje ei tuonut muassaan iloisia uutisia. Rakkaat ystävämme Tukholmasta eivät ole saapumassa joulutanssiaisiin Wiaporiin. Ilmeisesti meri on liian arvaamaton jo tähän aikaan vuodesta tai matkustaminen liian epämukavaa, jotta heidän seurueensa uhmaisi syystalvisia kelejä. Tämä harmittava uutinen sai sydämeni valahtamaan raskaaksi, sillä olin kovasti toivonut tapaavani ystäviäni Tukholmasta.
Eilisiltana kokoonnuimme jälleen paroni von Mannheimin luo tanssimaan tanssimestarimme johdatuksella. Kertasimme baalissa tanssittavia tansseja, ja vaikka kuinka rakastankin tanssimista, en ollut parhaimmillani tai edes suuresti nauttinut tanssimisesta. Tanssiessani tanssimestarimme parina jotain noista lukemattomista solatansseista sain ystävällisesti kuulla huomautettavan huolimattomasta ja laiskasta révérencesta. "Jalka liukuu kiinni hi-taaa-aasti..." Minun pitää yrittää olla tarkempi, vaikka miten olisin suruissani tukholmalaisten puuttumisesta baalista, jos todella aion esiintyä tanssimestarimme kunniaksi tanssiaisissa. Enhän voi pelkkää nuoren naisen ailahtelevaisuuttani antaa sellaista kuvaa, että tanssimestarimme ei olisi osannut iskostaa minuun piiruakaan tanssin jalosta taidosta!
Tukholmalaisten aiheuttamaa harmistusta ei lainkaan lievittänyt nuoren de Savonien kreivin ilmoitus, ettei hänkään kunnioita tanssiaisia läsnäolollaan. Olin odottanut saavani esitellä tämän mielenkiintoisen tuttavuuteni paronittarelle, mutta esittely saakin nyt jäädä toiseen kertaan. Siinä vasta ailahtelevainen nuori herra ollakseen kreivi!
Lisäksi olen jälleen alkanut jännittää, sujuuko kaikki varmasti hyvin ja mitä seurueestamme ajatellaan. On kovin tuskastuttavaa asua näin syrjässä sosieteetista. Ei voi lainkaan tietää, millaiset tuulet rannikkomme seurapiireissä puhaltavat, ja pidetäänkö meitä aivan maalaisina. Pyrin luottamaan yleiseen ystävällisyyteen, hyviin tapoihin ja kultaisen mademoiselle Tirbuckin lämpimiin sanoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti