16. marraskuuta 2011

Balancé, balancé!

Jo usean viikon ajan on minua vaivannut kiusallinen yskä. Viime yö oli kerrassaan kamala: en saanut yskältäni nukuttua ja koko kehoni on nyt aivan hellänä yskimisestä. Kun tänään viimein tapasin tohtorin, sain kuulla pelkäämäni uutisen. Tämä ei ollut mikään tavallinen syysvilustuminen vaan keuhkoihini oli päässyt tulehdus. Minut määrättiin lepoon ja pitämään itseni lämpöisenä. 

Vaikka voinkin jo paljon paremmin kuin viikko sitten, jolloin vielä vastustelin lääkärin tapaamista, minua silti huolestuttaa. Joulubaaliin on enää puolitoista viikkoa. Mahdanko olla matkustuskunnossa? En kertakaikkiaan voi jättää väliin niin ihania juhlia, joita olemme täällä Tammerforssin kupeessa odottaneet kesästä asti.

Kun päivä pimenee ikkunan takana enkä minä saa rasittaa itseäni vähääkään, ajatukset harhautuvat väistämättäkin baaliin ja huumaavaan tanssiaiskarkeloon. Kidutan itseäni arvuuttelemalla, keitä tuttuja on juhliin saapumassa ja - ennen kaikkea - ketkä herrasmiehet mahtavat suoda minulle tanssin. Nuori kreivi de Savonie valitettavasti on alkanut pyörtää puheitaan osallistumisestaan joulutanssiaisiin, ja olen tästä hyvin harmissani. Matka on toki vaivalloinen tähän aikaan vuodesta, mutta toivoisin silti tapaavani hänet Wiaporissa. Olinhan luvannut esitellä hänet paronittarellekin.

Olen nukahdellut pitkin päivää. Unen rajamailla olen palannut Wiapori Vauxhallin lämpimiin tunnelmiin, kuullut viulut ja huilut soittamassa menuettia ja tukholmalaisten tanssijoiden kuorossa neuvovan tanssikansaa: "Balancé, balancé!" Kunpa voisin palata jälleen ensimmäisiin tanssiaisiini ja tanssia itseni pyörryksiin.

 (Koko näytöllä näkyy paremmin, muutakin kuin pimeyttä.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti