Kevätaurinko jo kimaltelee hangilla lupaavasti. Talven vietin kolean melankolian kourissa. Ensimmäistä kertaa vuosikausiin on mieleni tuntunut niin raskaalta talvikuukausina. Onneksi nyt viimein saamme jälleen nauttia auringon säihkeestä. Kevään ujuttautuessa valloilleen myös kumma, lämmin kaipuu on täyttänyt mieleni ja sydämeni. "Se on sitä kevättä, hupakko", tant Katarina puuskahti. Kummastelen vain, miten tädistä onkin tullut niin synkeämielinen ja hyinen sydämeltään. Kai hänkin kerran on ollut nuori? 

Oli miten oli, olen hyvin kiitollinen, että keväisten naamiohuvien järjestelyt ovat täyttäneet päiväni siltä osin, kun en ole ollut tanssitunneilla. Ehkä osoitus tädin piilevästä hellämielisyydestä - tai Papan suuresta suopeudesta - on ollut lupa ottaa tanssitunteja upealta, ihailemaltani, hyvämaineiselta tanssijattarelta Viaporin kupeessa. Olenkin viettänyt joitain aikoja etelärannikolla neiti Rosenqvistin luona osallistuakseni opettajattaren järjestämille tanssitunneille. Epäilen kylläkin, että tant Katarina ei olisi hyväksynyt yhtään enempää tanssitunteja, mutta Papa on luultavamminkin ollut huolissaan alakulostani ja toivonut, että tällainen ruumiin ja mielen harjoitus voisi piristää minua. Ja voi, miten Papa olikaan oikeassa! Olen nauttinut suunnattomasti ja tuntenut voimistuvani.

Illat olen viettänyt nenä kiinni notaatiovihoissani ja yrittänyt työstää erästä pientä, iloista tanssia. Jouduin pyytämään hieman apua opettajattareltani, sillä aivan sujuvasti minä en vielä notaatiojärjestelmää ymmärrä. Ehkäpä minä vielä jonain päivänä osaan tämän hauskan pikku tanssin, joka on Venetsian karnevaaleista.

Matkasin mamselli Sandin kanssa helmikuun alussa jälleen Tukholmaan ystäviemme kutsumana. Nautimme illasta kuninkaallisssa oopperassa sekä tanssiaisista. Tukholman-matkan jälkeen on tämä kumma kaiho vain voimistunut entisestään, ja haaveilen jo niin kovasti kaikista tulevista tanssiaisista pääkaupungissa. Niin mielelläni lähtisin tutustumaan Svartsjön ja Kalmarin linnoihin!

Esiliinani toi eilen julki syvän huolensa mahdollisista aikeistani vilautella alushamettani naamiohuveissa ja esitti vaateensa, että minun olisi paras ryhtyä saman tien ompelemaan uutta hametta, jos aion esiintyä tanssiaisissa säädyllisesti. Paras kai siis vain penkoa hamekangas esiin arkun pohjalta ja ryhtyä työhön. Voi, edessä on melkoinen laskostusurakka! Mamselli Sand se vain tietää, mistä naruista nykiä pitääkseen minut aisoissa.

Olen hieman huolissani. Tant Katarina oli ilmeisimmin kirjoittanut Papalle matkastani Tukholmaan ja esittänyt liudan omia johtopäätöksiään - jotka eivät välttämättä osuneet kovin kauas totuudesta, mutta nuo totuudet jääkööt salaisiksi. Joka tapauksessa Papa lähetti minulle hyvin asiallissävyisen kirjeen, jossa kertoi, että on kuullut huolestuttavia huhuja käytöksestäni Tukholmassa ja että hän on aikeissa vetäytyä Pietarista joksikin aikaa maaseudulle verestämään ampumataitojaan. Puolustuksekseni kirjoitin hänelle, että käytökseni oli ollut moitteetonta ja säädyllistä ja että olin jatkuvasti mamselli Sandin vahtivan katseen alla (aivan yksittäisiä hetkiä lukuun ottamatta, mutta sitä en tietenkään maininnut kirjeessäni). Tarttuminen aseeseen huolestuttaa minua, sillä Papa ei koskaan ole ollut metsästyksen suuri ystävä, joten pelkään, että Papa kuvittelee valmistautuvansa kaksintaisteluun. Mitä turhuuksia!